sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Rankka viikonloppu!

Rankka viikonloppu takana Egolla ja koko laumalla!
Perjantaina Egolla oli edessä tähän asti pisin "koittelemus" yksin kotona, ensin 3,5 tuntia, sitten Minna tuli moikkaamaan Egoa Hannan palatessa kotiin puoli tuntia siitä myöhemmin. Oltiin kotona Egon kanssa tunnin verran ja sitten kun me lähdimme kampaajalle, oli Ego vielä 2 tuntia yksin ennenkuin Kimi palasi töistä. Ensimmäinen jakso yksin meni hyvin - ei pissaa, ei kakkaa, ei mitään silputtua tai paikaltaan raahattua. Kerrassaan hienoa! Minna oli päästänyt Egon ulos ja jätti-iso pissa oli tullut nätisti pihalle. Kunnon rapsutukset ja halit ja leikit Ego sai kyllä. Koska sen tunnin aikana annettiin ruoka, oli oikeastaan odotettavissa että kakka tuli sisälle sitten sen jälkimmäisen yksinolojakson aikana. Mutta ei silloinkaan muuta "tuhoa". Superpaljon haleja ja huomiota sai Ego-herra kyllä perjantai-iltana meiltä kummaltakin!

Lauantaina oli aita-talkoopäivä. Aamulla oli mukava yllätys huomata että Ego oli vetänyt sikeitä koko yön, ja sanomalehdet (ja lähistö) oli koskematon. Aamupissalle vaan äkkiä ulos! Yhdeksältä tuli talkooporukka, mukana myös siskoni Marjan koira Nasu. Nasu on jo päälle vuoden ikäinen Shar Pei. Alussa Ego selvästi pelkäsi innokasta isompaa koiraa, mutta päivän mittaan tilanne parani paljonkin Nasun rauhoituttua. Koirat nuuskivat toisiaan ja jossain vaiheessa Ego alkoi kutsumaan Nasua leikkimäänkin, mutta taisi Nasun energia mennä jo aamulla, meille saapuessa... Ego oli kyllä kovin herkkä koko päivän; pihaa ympärijuostessa jos Nasun tassu vähänkin osui Egoon, se heti vinkui kuin suurissa tuskissa.. *naur*
Pitkä aita saatiin valmiiksi 11-tuntisen "työpäivän" seurauksena, huomenna sunnuntaina vielä jatketaan portin ja pienen kulman merkeissä. Ego oli päivän pääasiassa ulkona, puolen päivän jälkeen käytiin hakemassa siskon kissoille ruokaa Viherlaaksosta, ja aitaporukalle oli helpointa vahtia vain Nasua, joten otin Egon mukaan autoon. Menomatka meni hyvin, paluumatkalla oli paha olo iskenyt ja takaa löytyi oksennusta ja koira oksennuksessa. Oli tietty aika lämmin päivä ja vaikka autossa on ilmastointi, voi olla että Ego riehui ennen automatkaa sen verran että töyssyt ja kurvit sai pahan olon aikaan. Voi reppanaa. Onneksi uusi lemmikkikaupasta ostettu pallo vähän taisi lohduttaa... =)
Iltapäivällä, vähän automatkan jälkeen pakotin Egon pysymään sisällä ja nukkumaan, ulkona kun ei malttanut rauhoittua ollenkaan. Vinkunasta huolimatta pidin takapihan oven kiinni ja jonkun ajan päästä Ego sitten löysi makuuhuoneen lattialta hyvän kohdan ja veti siinä sikeitä pari tuntia. Oli ihan eri koira taas hetken levon jälkeen! Luulen että siltikin päivä oli aika rankka, vieras koira vahdittavana ja paljon tapahtumaa ja vieraita ihmisiä vahdittavana... Ihmisten poistuttua ja illan saavuttua Ego nukkui sisällä sikeää unta. Vatsa oli parempaan päin, pitää kyllä jatkaa vieläkin kermaviilin tai raejuuston antamista ruoan yhteydessä, vatsa "lurisi" aika paljon päivällä.

Tänään sunnuntaina jatkettiin aidan parissa taas. Selkeästi voiton puolella oltiin lauantain jälkeen kuitenkin ja ihanaa että saatiin asia vihdoin kuntoon! Sunnuntaina tehtiin ensin pieni pätkä mihin tuli portti. Lauta loppui hieman kesken, muutama pystylauta jäi lopulta uupumaan. Samoin takaosaan tehtiin reilun parin metrin pätkä, mutta siitäkin puuttuu pystylaudat, tolppa ja vaakalaudat on jo paikallaan. Pitää käydä hakemassa lisää lautaa vielä jossain vaiheessa, mutta onneksi piha on jo silti täysin Ego-turvallinen. Tai siis jollei Ego päätä kaivaa kuoppaa aidan ali, onhan sellainenkin riski olemassa. =)
Tänään ei Nasu ollut mukana, joten Ego sai olla rauhassa pihalla koko päivän. Väsytti kyllä aikalailla vahtia ihmisiä joten välillä piti käydä ottamassa pienet torkut sisällä.
Illalla leikattiin kynnet toisen kerran, ja etenkin takatassujen kanssa oli pieni taistelu taas, mutta Egon "kurjuudeksi" Hanna kyllä nuo taistelut voittaa lopulta. Nyt uskalsin leikata vähän isomman palan mutta luulen että vieläkin enemmän olisi voinut napsaista.
Egon vatsa on vieläkin vähän löysällä, mutta onhan se kyllä popsinut pihalla kaikkea mahdollista. Eilen muuten haravoitiin ystäväni Minnan kanssa koristekatteet neljään (!!!) jätesäkkiin ja nyt pitäisi vielä kiskoa koristepuiden alta katekangas irti ja raapia viimeisten koristekatteiden palaset pois Egon ulottuvilta. Voiton puolella toki ollaan, katetta tosiaan on säkissä jo älytön määrä.

Lopuksi vielä uusi otos sarjaan "Egon nukkumapaikat"...

Ei kommentteja: