sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Sateista ja kylmää syyskuuta

Luvattoman kauan kestää nykyään nämä minun päivitykset.... =(

Syyskuu on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti ja aika sateisesti...
Syyskuun ensimmäisellä viikolla oli Kimi vielä lomalla ja minulla taas iltaisin koulutusta ja treenejä, joten Ego oli aika hellyydenkipeä kun nähtiin. Keskiviikkona 3.9. "onnistuin" saamaan ruokamyrkytyksen lounasannoksestani ja ke-to yönä kun Kimi oli loman jälkeen ensimmäistä yötä töissä, minä kiemurtelin vessan lattialla pönttö ja ämpäri ystävinäni. Ego oli vähän ihmeissään puuhistani, mutta sitkeästi jaksoi aina vaihtaa paikkaa vessan viereen tai sängyn viereen, riippuen siitä missä olin. Olin sitten kotona torstain ja myös osan perjantaita, eli Egolla seuraa riitti.
Lauantaina käytiin Egon kanssa päivällä Minnan miehen, Mallun synttärijuhlilla poseeraamassa, monta valokuvaa Egosta räpsittiin! Kotiin lähdettiin juuri kun alkoi satamaan, ja lukuunottamatta Hannan piipahdusta juhlissa myöhemmin illalla, pysyttiin neljän seinän sisällä aika tiiviisti.
Sunnuntaina 7.9. käytiin päivällä Johannan lauman luona ja Ego pääsi riehumaan Lulun ja Flickan kanssa. 1½ tunnin vierailun jälkeen päästiinkin pesulle, onneksi selvittiin taas vain jalkapesulla!

Maanantaina 8.9. oltiin näyttelyesittämiskurssilla Malminkartanossa. Ego-herra oli ihan riiviö-tuulella ja näytti kaikki pahimmat temppunsa... Alkaen siitä että kaikkia muita kuutta koiraa piti haukkua alussa ihan koko ajan, mutta jos ne lähestyivät tekemään tuttavuutta, piti äkkiä peruuttaa turvaan mamman jalkoihin. Niin ja Ego oli siis paljon isompi kuin muut koirat, ehkä samankokoinen kuin muut 6 koiraa yhteensä! Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin hihnassa kävelyä, ja siinäkin Ego päätti esittää erilaisia voltteja, hyppyjä ja vauhdikkaita äkkilähtöjä ja kiskaisuja. Minun sanomisiini ei kiinnitetty mitään huomiota, vaan tilanne oli nyt niiiin jännä että keskittymiskykyä ei ollut laisinkaan. Muutama rauhallisempi suoritus saatiin aikaan mutta aika kiven alla oli yhteistyö tällä kerralla. Selkeästi Egolla oli virtaa vaikka muille jakaa, ja ennen keskiviikon seuraavaa koulutusta päätinkin että Ego pitää lenkittää kunnolla ensin!

Keskiviikkona 10.9. kurssilla meni paremmin, lenkki ennen lähtöä ja paikan päällä riehuminen vapaana kurssikavereiden kanssa auttoi selkeästi! Tällä kertaa harjoiteltiin seisomista, ja hyvä vinkki oli mennä alas Egon viereen kyykkyyn - helpotti seisomassa pysymistä kyllä!

Tähän väliin saunomisesta... Egon saunomisinto vaan kasvaa... Maanantaina oltiin illalla lämmmitetty sauna, ja nykyään ei tosiaan tarvitse kuin sanoa Egolle "sauna" niin se hoksaa mistä on kyse, ja jos sanan yhdistää vielä kylpyhuoneen suuntaan kävelyyn niin sinne saunan oven eteen Ego menee odottelemaan. Jos saunan oven avaa, se syöksyy rappusille. Harmi että meidän saunan keskimmäinen laude on niin kapea että Ego ei aina oikein itse pääse ylälauteelle. Kun Ego sinne ylös sitten pääsee, se menee nätisti makaamaan, eikä sitä meinaa saada sieltä sitten pois. Kerran olin yksin (tai siis kaksin Egon kanssa) saunomassa ja Ego vaan makoili ylälauteella kun pesin ja olin jo menossa pois, ja silti huhuiluista huolimatta ei koira liikahdakaan ylälauteelta. Outo tapaus. =)

Tänään sunnuntaina 14.9. herättiin ajoissa, käytiin pikkulenkillä ja sitten pakkauduttiin autoon ja napattiin Minna mukaan. Auton nokka suunnattiin kohti Riihimäkeä ja pentunäyttelyä. Vähän pelotti/jännitti näyttelykurssin perusteella millaisia loikkia tällä kertaa tehdään, mutta ihan turhaan jännitin! Oli hyvä olla paikalla reilu tunti ennen kehää, saatiin tutustua paikkaan ja pahimman haukkumiset pois. Sitten kun Essi- ja Sissi-siskot saapuivat paikalle Maran ja Hannelen kanssa niin oli heti taas mukavampaa. Käytiin ostamassa uusi hihnakin ja Maran opastuksella saatiin Ego juoksemaan hihnassa nätisti. 5-7kk uroksia oli yhteensä 5, ja kuten tuomari ihmetteli - ei kaikki olleet kovin valkoisia... Niinpä Ego vei voiton ja sai vielä KP:n. Sitten oli siskojen vuoro, 5-7kk narttuja oli 4kpl. Essi-sisko voitti ja Sissi-sisko oli kakkonen. Weissen Lindenhof siis valtasi palkintosijat! =) Seuraavaksi arvosteltiin 7-9kk urokset, joita oli peräti yksi. Uros oli Egoa kuukauden vanhempi ja tosi iso. Myös 7-9kk narttuja oli vain yksi, ja se sitten sai myös KP:n, joten kisattiin sitä vastaan ROPista. Tuomari päätti kisan Egon eduksi ja saatiin palkintokaappiin hieno ruusuke ja pokaali.
RYP-kisaa odoteltiin ja paleltiin melkein tunti, onneksi assistentti-Minnalla oli kuumaa teetä ja muffinssi mukana, kiskaltakin kun oli makkarat jo päässeet loppumaan. RYP-kisassa koiria oli yli 10, ja sieltä sitten jouduttiin poistumaan ilman sijoitusta, arvostelemassa oli sama tuomari kuin alkukehässä. Mutta huippusuoritus Egolta, on kyllä ansainnut kehut ja namit ja illalla mennään vielä saunaan! =)
Lopuksi vielä Egon saama arvostelu:
"Keskivoimakas, hyvät rungon mittasuhteet omaava pentu. Hyvä pää, hyvä selkälinja, hyvin kulmautuneet raajat. Hyvä askelpituus."

tiistai 2. syyskuuta 2008

Syksy tulee...

Keleistä voi kyllä helposti päätellä syksyn oleva tulossa... Yöt ovat kylmiä ja päivisinkin asteet ovat pyörineet 10-15 asteen välillä.
Lomaviikon jälkeinen viikko hurahti vauhdilla, Kimin loma jatkui vielä, joten Egollakin on seuraa riittänyt.
Ke 27.8. Kimi nappasi Egon autoon ja huristeli Helsingin keskustaan. Pojat olivat käyneet kauppatorilla ja vähän kävelyllä siellä täällä, mutta eipä Egoa kaupungin vilinä ollut hetkauttanut. Jännää oli sen sijaan täällä työpaikallani, kun oli paljon tuttavallisesti käyttäytyviä ihmisiä. Välillä piti jopa vähän murahtaa!

La 30.8. olimme saaneet kutsun häihin, ja reilun kolmen tunnin yksinolon jälkeen Ego sai seuraa joukkuekaveristani Suvista. Vaikka eivät ole kamalan usein nähneet, oli Ego ollut vain onnellinen kun tulee seuraa, ja lenkilläkin oli ollut vieraskorea ja käyttäytynyt nätisti.

Su 31.8. oli vuorossa E-pentueen treffit Weissen Lindenhofissa. Oli kivaa nähdä Egon kauniita siskoja sekä muuta Weissen Lindenhofin laumaa! Ego reppana juoksi vähän väliä vinkuen karkuun isompiaan, lähinnä DaiDai ja Hannelen Indy pitivät Egon kurissa tehokkaasti. =) Ohjelmassa oli myös mätsäri, josta kaikki saivat hienot rusetit ja kassillisen kivaa kotiinvietävää. Lisäksi testailtiin agilityn putkea ja keppejä, Ego tosin laittoi putkessa aina pakin päälle juuri ennen ulostuloa putken toisessa päässä. Muutama kerta meni sentäs hienosti läpikin! Loppuvierailun aikana Ego vähän jo rohkaistui haastamaan siskoja leikkiin, Essi-siskon korvat oli taas ihan kuolassa... Kun lähdettiin kohti kotia, oli Ego jo autossa unten mailla ja loppuiltakin meni lepäillessä rankan kokemuksen jäljiltä.

Tällä viikolla Kimi on vielä alkuviikon ollut kotona, keskiviikkona alkaa taas työt yövuorolla, onneksi ne ovat Egon kannalta helppoja kun on aina seuraa (vaikkakin unista) kotona.