

Keskiviikkona 6.5. päästiin pitkästä aikaa agility-treeneihin.
Ohjaaja-Ulla oli taas Egon mielestä vähän pelottava, mutta Donna, Sissi ja Indy oli jo tutumpia, kiitos varmaankin yhteisten uimareissujen.
Marita+Essi+Diamond eivät päässeet paikalle, joten treenattiin nelisin pari tuntia. Tauolla Ego

pääsi kirmaamaan Donnan kanssa pellolla oikein kunnolla, kivaa! Treenit sujuivat hienosti ja Hannelen kameralla
ehdittiin vielä räpsimään kuviakin. Vaikeaa vaan on välillä ohjaajallekin muistaa millä kädellä ohjaa ja minne pitää liikkua! Kivaa silti!
Lauantaiksi 9.5.2009 luvattiin sadetta jo monta päivää aikaisemmin... "lauantain aikana saderintama kulkee suomen yli itään

.." Juu, näin tosiaan kävi, ensimmäinen ulkonäyttely vesisateessa oli tosiasia. Oltiin Egon kanssa paikalla
jo 10:30, käytiin tutustumassa alueeseen ja löydettiin oikea kehä. Vettä tuli kunnolla ja sadetakki valutti vedet mukavasti housuille. Kehä oli hieman myöhässä, ehkä vartin yli 12 päästiin kehään. Junnu-uroksia oli 3 kpl, ja kaikki saivat ERI-arvion. Kilpailuluokassa otettiin Egon kanssa voitto kotiin. Nuorten luokassa oli uroksia 2 k

pl, joista toinen DaiDai, ja avoimessa 1 uros. Paras uros-kehässä meitä oli sitten kolme koiraa, ja siitä otettiin sitten voitto kotiin SERTin kera!!! Samalla voitto toi tullessaan "arpavoiton" - Kennelliiton edustaja tuli kertomaan että Ego pääsee antamaan doping-näytteen! Odoteltiin vielä että Sissi-sisko vei voiton nartuissa - saaden myös SERTin-, ja päästiin sisarusten kesken sitten ROP-kehään. Sieltä napattiin ROP-ruusuke ja Sissi-siskolle siis VSP. Aivan mahtava suoritus sisaruksilta kyllä! Ja E-pentueeseen nyt 2 SERTiä lisää, nyt siis seitse

mästä pennusta kolmella jo SERTi, ja ikää ei vielä ole kauheasti! Upeaa, kiitokset Weissen Lindenhofiin hienoista geeneistä!!!
Tuomarin arvostelu oli:
"Kaunis tasapainoinen uros. Erinomaiset mittasuhteet. Selvä sukupuolileima. Tasapainoisesti kulmautunut. Tehokkaat liikkeet. Miellyttäväilmeinen pää. Pään linjat voisivat olla yhdensuuntaisemmat profiilissa. Eturinta voisi olla korostuneempi. Hyvässä kunnossa. Esitetään edukseen."
ROP-kehän jälkeen vuorossa oli sitten doping-näyte. Käytiin ensin valkkaamassa mihin kuppiin pissataan, sitten mentiin

puiden luo. Onneksi Egon edellisestä pissasta oli aikaa, joten sopivan puun osuttua kohdalle tungin kuppia Egon ja puun väliin, ja saatiin kuin saatiinkin kerralla riittävä määrä kuppiin. Paperien täyttämisen jälkeen homma oli siinä, odotellaan postia kuukauden päästä kotiin tuloksista.
Näytteen antamisen jälkeen kuultiin että ryhmäkehät alkavat vasta noin klo 16 ja että meillä siis oli pari tuntia aikaa. Onneksi vanhempani olivat kotosalla ja saatiin käydä siellä kuivattelemassa ja vähän syömässä jotain. Kuivin sukin ja hetken hengähtäneenä palattiin Tuomarinkartanoon. Ensin kehässä oli parhaat pennut, sitten parhaat veter

aani ja sitten parhaat käyttökoirat, ja lopuksi kaikki ROPit. Koiria oli siis kehässä aika paljon, ja kuten jo arvasin, Ego karsiutui heti ensimmäisten mukana. Mutta hieno suoritus sille päivälle, ja vihdoin päästiin kotiin lepäämään ja syömään. Aika puhki oli Ego illalla, pieni lenkki tehtiin ja heiteltiin keppiä puistossa.
Nyt Egolla onkin muutama rauhallisempi päivä edessä, tälle viikolle mahtuu kuitenkin vielä kahdet agility-treenit ja yksi uimakerta... =)