Perjantaina 11.4. huristeltiin siis Weissen Lindenhofiin Maritan ja Helmutin luo Egoa noutamaan. Vähän kyllä jännitti, mutta siis sellaista mukavaa jännitystä kun kauan odotettu hetki on vihdoin käsillä! Saatiin Maritalta kunnon kansio materiaalia Egon varalle ja sitten napattiin Ego kainaloon ja suunnattiin auton nokka kohti Espoota. Alkumatka oli vähän hankala, Ego vinkui ja itki ja varmaan vähän pelkäsi outoa paikkaa (=autoa), mutta sitten riehuminen ennen lähtöä vaati veronsa ja Ego sai parit lyhet torkutkin otettua. Kotona nuuskittiin paikkoja ja syötiin tuttua penturuokaa ja vähän jaksettiin leikkiäkin. Ensimmäisen yön vikinät jäi aika vähiin, enemmän minä taisin hermoilla kuin Ego. =)
Lauantaina Kimi oli päivän töissä ja me Egon kanssa aloitettiin pihatöitä ulkona kun aurinko paistoi upeasti. Ego oli iso apu risujen kanssa, heh! Ulkona oli muutenkin tosi kivaa, paljon lehtiä ja risuja ja etenkin kiviä jotka kaikki piti napata suuhun - tietty. Ulkona oleminen ja riehuminen väsytti kovasti ja sisällä otettiin useat päikkärit.
Ai niin ja lauantaista pitää myös mainita että Kimin töihin meno ja sieltä paluu, tai Hannan vessassakäynnit suljetun oven takana sujuivat ilman itkuja tai kitinöitä, eli tosi lupaava alku yksin jäämiselle - ainakaan perään / oven taakse ei jäädä itkemään. Toivotaan että jatkossakin homma sujuu hyvin, ei vaan tehdä lähtemisestä ja kotiin paluusta mitään numeroa.
Sunnuntaina oli Hannan vuoro poistua reiluksi pariksi tunniksi siskon syntymäpäiville, mutta hyvä että Kimi ja Ego edes huomasivat kotiin- paluutani... =) Sunnuntai oli harmillisesti sadepäivä eikä ulkona viihtynyt pissallakäyntejä pidempään... ainakaan omistajat, Egoa ei pisarat tuntuneet haittaavan.
Päivällä leikittiin uudella lelulla jossa on iiiiihania naruja paljon.
Kimin lähdettyä yöksi töihin vähän aikaa sitten, käytiin Egon kanssa saattamassa Kimiä autolle. Laitettiin kaulapanta kaulaan ja hihnakin kiinni ensimmäistä kertaa. Aluksi Ego ei edes huomannut pantaa ja hihnaa, paitsi siinä vaiheessa kun yritettiiin tutustuttaa Egoa farmari- automme takatilaan missä Ego jatkossa sitten tulee matkustamaan... No, Hanna nosti Egon autoon ja siitä tuli nami palkaksi ja tuli todettua ettei se niin pelottava paikka ollutkaan. Jatketaan harjoituksia sillä saralla vielä.
Iltaruokaa odotellessa tässä kuvassa vielä sekä puruluu että köysi hyvin hallinnassa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti