Sisäuimakausi avattiin sunnuntaina 3. lokakuuta yhdessä Sissi- ja Indy-siskojen kanssa ja Amanda oli myös mukana. Uimista olisi tarkoitus jatkaa kolmen viikon välein läpi talven,
Agilitykausi alkoi ulkotreeneillä lokakuun alussa, tällä viikolla päästiin testaamaan uutta Sporttikoirahallia Juvanmalmille ja siellä olisi tarkoitus treenata huhtikuun loppuun asti. Ego oli ekoissa sisätreeneissä vähän kummissaan paikasta ja alustasta ja uusista treenikavereista, Ullalle haukkuminenkin jäi kun oli sentään jotain tuttua ja turvallista paikalla. =) Umpitunnelia kokeiltiin ensimmäistä kertaa, mutta se oli Egon mielestä hurjan pelottava, kahiseva ja epäilyttävä, joten sen osalta harjoitukset jatkuvat vielä.