perjantai 21. syyskuuta 2012

Lisää lomailua ja syksyn käynnistelyä

Elokuu hurahti ohi niin kovaa vauhtia ettei tosikaan, ja Kimin kesälomakin alkoi lopulta. Elokuun viimeisenä päivänä suunnatiin auton nokka Helsingin keskustasta kohti Mäntyharjua. Yövyimme reissun ensimmäisen yön B&B Pinuksessa, kerrassaan sympaattinen paikka ja upeaa että vanhoja paikkoja viitsitään kunnostaa. Erityismaininta aamupalasta tuoreine omenapiirakkoineen, sekä lähtiessä käteen annetusta aronia-omenahillopurkista...

Lauantaina, 1. syyskuuta, saavuttiin Egollekin tutulle Hattusaaren mökille. Ensitöikseen Ego yritti taas juoda vedet Pielisestä mutta jäi sinne vielä työstettävää. =)

Mustikkaa ( ja puolukkaa ) täällä on ihan hullun paljon, enpä muista ennen tällaisia määriä nähneeni. Itse en tykkää poiminnasta, suurimpana syynä hyttyset jotka syö elävältä... Täällä ei ole tarvinnut montaa askelta ottaa niin on pussi puolillaan. Egon kakkapussit toimii kätevästi myös marjapusseina - niitä on aina mukana ja yksi pussillinen on jo ihan kiva määrä. =) Kimi ei ensin uskonut että Ego syö mustikkaa mutta eiköhän tämän viikon jälkeen ala uskomaan... Alkuun Ego tulee syömään

mustikkaa juuri siitä mistä olen poimimassa " ai mitä sä teet, onko siinä hyviä vai?"... Mutta sitten saa nopeasti langan päästä kiinni ja mumpsuttelee menemään itsekseenkin. Lenkiltä palattiin usein mökille kielet sinisenä.







Reissulla saatiin aikaiseksi lähipellolle jälki Egolle, intoa riitti taas ihan järjettömästi. Kaikki kepit kyllä löytyi, mutta olisi halunnut heti jatkaa matkaa. Käskytin (kevyesti) maahan kepin luona, kehuin kovasti ja näytin vielä keppiä ja palkkasin sitten nakilla. Palkan jälkeen Ego sivulle ja luvan kanssa jatko. Aika reippaasti sai myös vauhtia himmata. Jälki loppui metsän rajaan ja pellon vaihtuessa metsäksi hukkasi Ego jäljen ja meni hetki ennenkuin sai jäljen ajettua ihan loppuun. Säät pilasi suunnitelmat uudesta peltojäljestä.
Viime viikonloppuna päästiin ensimmäistä kertaa mukaan epk:n jälkitreeneihin metsään. Ego poimi jäljen janalta nätisti ja metsässä sain pidettyä vauhdin alhaalla. Kepeistä löysi 3/4 ja nyt jätin käskyttämisen pois ja palkkasin maasta, siitä missä keppi oli. Ehkä vauhdin himmaamisesta johtuen Ego teki hyvää työtä ja piti kuonon maassa. Palkkausta pitää vielä petrata, kepin löytymisestä pitää tehdä vieläkin isompi ja tärkeämpi juttu!
Tottistreeneihin päästiin myös tällä viikolla ja saatiin lisää hyviä vinkkejä meidän seuraamiseen. Ajattelin myös kokeilla opettaa Egolle sivulletuloon kiertämisen takaani sivulle... Nyt jos Ego tulee suoraan edestä niin sivulle "asettuminen" on välillä sellaista pomppimista ja yleensä tuloksena myös vino perusasento. Jospa takaa kiertämisellä saataisiin suora perusasento. Eli lisää treeniä, lisää treeniä...

Tällä viikolla saatiin myös suru-uutisia; Egon upea isä, Gregor-Rex, on lähtenyt pelaamaan palloa koirien taivaaseen, isoille nurmille. Voimia muulle Weissenin laumalle!


sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Hyviäkin uutisia ja lomailua

Päivitykset jääneet taas vähemmälle, sorry!

Ego Ainolan puistossa, Oulussa 180712

Maanantaina 11. kesäkuuta käytiin taas silmätarkastuksessa Joanna Palojärvellä Univetissä. Ego oli sopivan väsynyt kun käveltiin kotoa lääkärille ja istui esimerkillisesti tutkimuksen ajan. Viimeksihän päätettiin jatkaa ilman lääkkeitä koska silmissä ei näkynyt merkkiäkään pannuksesta. Sama jatkui edelleen -JEEEE- , eli silmissä ei edelleenkään näkynyt merkkiä pannuksesta. Nyt on uv-säteilyn määräkin sen verran iso että jos pannus olisi päättänyt pulpahtaa taas esiin, tällä säteilymäärällä olisi sen tehnyt. Mutta hyvä näin! Seuraavan kerran sovittiin tarkistus 2013 keväälle, ajoitetaan jonkun rokotuksen yhteyteen.
Jalka roikkuu edelleen mukana, sellaisia hepuleita saa välillä että ei siinä olla kipeitä ollenkaan... =)
Jälkitreeneissä käytiin ennen juhannusta pitkästä aikaa nurmikolla/heinikossa ja olin tosi tyytyväinen Egon työskentelyyn. Kuono pysyi maassa hyvin, lukuunottamatta pidemmässä heinikossa tapahtunutta "eksymistä". Olin aina luullut että pitkä heinikko olisi helpompi mutta meillä ainakaan ei näin ollut. Kaikki 3 keppiä löytyi hienosti ja seuraavalla kerralla voisi ajatella pidempääkin nurmikkojälkeä!
Tottistelu on sen sijaan jäänyt luvattoman huonolle treenaamiselle, täytyisi ottaa nyt ryhtiliike sen suhteen. Selittelynä sen verran että lääkärikäynnin jälkeen, saman viikon lopulla Ego klenkkasi useamman päivän, eikä oikein keksitty syytä moiseen. Klenkkaaminen meni ohi kyllä ja koko ajan Ego käytti jalkaansa hyvin.
Juhannukselta jätettiin antibiootit pois, johan niitä Ego söikin (1 tai jopa 2 erilaista) yli 6kk. Jännättiin ja kyttäiltiin jalkaa mutta kaikki meni oikein hyvin. 2,5 viikkoa antibioottien lopettamisen jälkeen kävin vielä näyttämässä jalkaa Silvialle, mutta hänkin totesi kaiken olevan hyvin. Seuraava kontrolli loppuvuodesta röntgenien kera jos mitään ei TOIVOTTAVASTI satu!
Lunan häntä, Indy, Donna ja Ego

Keskiviikkona 11. heinäkuuta startattiin täyteen pakattu auto kohti pohjoista. Edessä Hannan & Egon road trip.
Matkaa Audin mittariin kertyi 1.823 kilometriä, itse istuin ratissa noin 2.000 kilometriä... Yksi pätkä reissusta siis ajettiin Iinan Mazdalla (kiitos!) ja tuosta reissusta ajoin melkein puolet.

Donna, Ego ja Luna
Ensin matkattiin Egon kanssa toisen siskoni luokse Kannukseen, Keski-Pohjanmaalle. Yhden yön stopin jälkeen Ouluun kaverini Elinan luo, ja Oulusta sitten yhden yön stopin jälkeen Louelle Iinan lauman luo. Louella tavattiin Iinan lauma; Donna, Indy, Luna ja "kouluprojekti" Poppe. Egosta näki niin selvästi kun nautti juoksentelusta tyttöjen kanssa pitkästä aikaa, oli iiiihanaa! Lunan kanssa en uskaltanut Egoa päästää juoksemaan, etenkin kun jo Donnan & Indyn kanssa juoksu sai Egon haavan aukeamaan 3 viikon kiinniolon jälkeen. =( Ensimmäisenä iltana turvotusta hoidettiin kylmäpakkauksella, mutta loppureissulla ei turvotusta enää onneksi ollut. Viestittelin lääkäri-Silvian kanssa haavan aukeamisesta mutta koska turvotusta ja muuta huolestuttavaa ei esiintynyt, jatkettiin lomasta nauttimista.
Parin päivän jälkeen pakattiin 5 koiraa Iinan autoon ja jatkettiin pohjoiseen, Sieppijärvelle Satumarjan ja Anskun lauman luo. Kiitokset vielä että päästiin käymään Egon kanssa! Oli hauska nähdä koko lauma; valkkarit Pessi (joka ON Egoa isompi, Egon siskon, Indyn, poika) ja kaunis Oodi-neiti, saku Lore, riiseni Hottis ja huskyt Arttu, Unna ja Neela. Katsotaan josko lisään Anskun ottamia kuvia vielä myöhemmin blogiin. =)
Poppe (tai Puppe tai Poppeli tai jotain... )
Sieppijärveltä palattiin vielä yöksi Louelle ja siitä matka jatkui seuraavana aamuna kohti Oulua, missä oltiin Egon kanssa hengähtämässä Elinan luona pari yötä. Ego oli kuin kotonaan - nukkui Elinan sängyn vieressä kuorsaten... =) Levättiin ja puistoiltiin pari päivää ja sitten matka jatkui taas Kannukseen yhdeksi yöksi.

Olga-neiti 9 viikkoa
Kannukselta valuttiin viistosti alaspäin Hauholle, missä tavattiin Osmo ja Kaarina ja heidän tuore perheenjäsenensä, Olga. Olgaa vähän jännitti ja samalla myös kiinnosti suurensuuri Ego, ja Egoa taas ei pentu kiinnostanut juurikaan.
Lauantaina 21.7. käännettiin Audin nokka vihdoin kotipihaan ja oltiin Egon kanssa kummatkin onnellisia päästessämme omaan kotiin omaan petiin. Matkustelu on kivaa mutta on se kiva palata aina kotiin. Ego oli koko matkan ajan reipas poika, karvoja tuli jätettyä ympäri Suomea, kiitokset kaikille yösijan meille tarjonneille!





keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Päivitystä ja päivittelyä

Hieman infoa tännekin...

Käytiin Egon kanssa lääkärissä maanantaina 28. toukokuuta. Laitettiin rokotukset kuntoon, tai siis yksi piikki vain, ja sitten kuvattiin koipea. Kolmesta kohdasta kaksi ylintä oli luutunut nätisti lisää, mutta alimmaisessa kohdassa oli hitaampaa edistystä. Pientä luunmuodostusta kyllä, mutta paremminkin voisi olla. Ainakin kun kahteen muuhun kohtaan vertaa.
Tilanne on nyt siis se että Egon jalassa yksi arvista on ollut auki jo useamman viikon tiputellen vähän verta rasituksen/riehumisen seurauksena. Turvotusta ei näy, mutta vaikea sanoa onko haavassa jotain häikkää koska Ego on syönyt reilut 5 kuukautta antibiootteja. Yläosasta jalassa on pullistumaa levyn yläosan loppumisen kohdalla, mutta kuvien perusteella ei mitään vakavaa.
Pahin vaihtoehto tulevaisuudessa on että jalka joudutaan avaamaan ja levy irrottamaan kokonaan tai osittain, puhdistamaan, kiinnittämään takaisin ja lisäämällä luuydintä jostain muualta. Tätä pyritään kuitenkin välttämään ja toivotaan että ajan kuluessa luutumista tapahtuu ja tilanne korjaantuu sillä.
Toinen iso askel on se että juhannukselta lopetetaan Egon antibiootit. Ja katsotaan mitä tapahtuu. Paras vaihtoehto on se ettei mikään muutu nykytilanteeseen verrattuna. Jos taas muutosta, esim. turvotusta, tapahtuu, kertoo se että jalassa jyllää joku bakteeri. Ja tiputteleva haava/arpi jalassa on myös varottava asia. Tikkejä ehdottaessani lääkäri oli sitä mieltä että on parempi että haavasta pääsee tarvittaessa neste/veri ulos. Määrä ei kuitenkaan ole päivää kohti kovin suuri ja saattaa mennä päiviä niin että verta ei tipu ollenkaan.
Huonona uutisena voi pitää tavallaan sitä että lääkärimme Silvia ei tässä tilanteessa kannattanut vepen aloittamista. Minkä ymmärrämme täysin. Meren rannalla on kuitenkin isojakin kiviä ja loukkaantumisen riski on mm. liukastumisessa. Harmi, mutta hoidetaan Ego kuntoon ja katsotaan tilannetta uudelleen vuoden päästä, tähän koirakerhossa suhtauduttiin oikein mukavasti. Tällä hetkellä olemme myös uintikiellossa, mahdollisesti voisimme jossain vaiheessa kokeilla puhdasvetistä järveä, muualla on riskiä taas bakteerien kanssa. Mutta pidetään nyt suosiolla uimataukoa, onneksi ei ole helteitäkään. =)

Seuraavaksi sitten pitäisi varata aikaa silmälääkäriin tsekkaamaan onko pannus edelleen pysynyt poissa.
Ja juhannuksen jälkeen antibiootiton kokeilu.
Siihen asti tottistelua kotona ja treeneissä ja vähän jälkeäkin. Pääasiassa rauhallista kotikoiran eloa ja oloa.

Toinen asia mistä en malta olla kirjoittamatta liittyy koiramaailmaan tai ainakin valkkaripiireihin. Eli päivittelyosuus.

Vaikka koiramaailmassa aloittelija olenkin, samoin valkoisenpaimenkoiran kanssa, tuntuu että mitä enemmän tietää asioista, sitä enemmän kysymyksiä tulee. Jos/kun jossain vaiheessa tulee pohdintaan kaverin hommaaminen Egolle, ei siitä tule helppo tehtävä. Onko muidenkin rotujen harrastajat / omistajat / kasvattajat yhtä riitaisia kuin valkkaripiirit? Ihan käsittämätöntä touhua välillä; Haukutaan kasvattajia - omia ja muiden, haukutaan muita koiran omistajia, haukutaan niitä jotka etsivät koiralle uutta kotia - syystä tai toisesta, haukutaan tai väheksytään eri koiraharrastuksia ("näyttelyissä käyminen on typerää" tms), haukutaan ruokia, lenkitystapoja jne jne.... Unohdetaan täysin että asioilla on eri puolia, erilaisia katsantokantoja asiaan. Riidelläänköhän ihmislasten kasvatustavoistakaan niin paljon kuin valkkaripiireissä riidellään ja haukutaan? Onko absoluuttista totuutta, oikeaa tapaa johonkin asiaan? Ei. Jokainen koira on oma tapauksensa ja siihen kun lisätään se että koiranomistajia ei ole kahta samanlaista niin miten toiselle sopiva tapa voisi sopia kaikille muille? Todella hyvää kuvaa valkkaripiireistä annetaan kauhealla riitelyllä. =(

En itsekään ilolla katso lukuisia ilmoituksia uutta kotia etsivistä valkkareista. Mutta missä syy? Kasvattajassa joka on antanut koiran liian kevyin perustein? Ostajassa joka ei täysin ymmärrä rotua tai ei ole rahkeita huolehtia koirasta tarpeeksi hyvin? Joskus myös elämäntilanne pakottaa tekemään kipeitäkin ratkaisuja, esim. muutto ulkomaille tai ero tai läheisen kuolema. Syitä voi olla monia, mutta haluaisin kovasti uskoa että helposti noita päätöksiä ei tehdä.
Sitten on nämä jalostusvalinnat. Osa pohtii tosissaan millaisia yhdistelmiä tekee. Osa yrittää pohtia tosissaan millaisia yhdistelmiä tekee. Osa ei pohdi muuta kuin haluaan hoivata söpöjä pentuja ja/tai rahaa. Mutta ostajia tuntuu kaikille riittävän. Eikö ole myös ostajan vastuulla joka ostaa niitä rahan takia tehtyjä pentuja ilman riittävää perehtymistä asiaan? Ja eikö toisaalta niissä kurjissakin yhdistelmissä saata olla timantteja joukossa?
Tässä kirjoituksessa taitaa olla aika paljon kysymysmerkkejä? =)

Meillä on käynyt onni kun Ego saatiin elämäämme. Kaikenlaista ollaan puuhattu ja Ego on saanut paljon aikaa ja rakkautta. Takaiskuja on tullut silmäsairauden ja nilkan murtuman myötä, mutta elämä on. Ei aina asioihin tarvitse olla syyllisiä, eikä jossittelukaan auta. Näillä mennään mitä on. Meillä on ollut onni myötä myös siinä että Egolla on hyvä päivähoitopaikka Kimin vanhempien luona. Egolla on siellä "varakoti" missä voi rentoutua jalat taivasta kohti nukkumalla tai takapihalla nuuskimalla. Enkä suostu potemaan mitään syyllisyyttä siitä jos kerran vuodessa käydään matkalla ja Ego on sen ajan "varakodissa". Tästä päästään siihen että pitäisi toisaalta muistaa että koira on "vain" koira. Ihminen menee aina edelle. Ja ihmisen täytyy muistaa huolehtia itsestään jotta jaksaa huolehtia muistakin. Koira sopeutuu monenlaiseen tilanteeseen ja on onnellinen kun lauma (mikä sen koko onkaan) on kasassa, mutta tulee mieleen että jos eläisin yksin - tai siis kaksin koiran kanssa ja loukkaantuisin/sairastuisin vakavasti, mikä olisi koiralle paras vaihtoehto? Onko tuohonkaan yhtä ja ainoaa vastausta?
Ja ne kasvatusmenetelmät - huh! Mikä toimii yhdellä, ei toimi toisella. Miten kukaan voi väittää tietävänsä ainoan oikean menetelmän? Nöyryyttä! Silmät ja korvat auki, aina voi oppia uutta. Ei ole kaikkitietävää kouluttajaa / koiranomistajaa / koirankasvattajaa. Eikä kaikkitietäävää ihmistä ylipäänsä. Aina voi oppia uutta. Kaikesta.

UGH, olen puhunut. =)
Jatkossa taas Ego-keskeisempää (eli egosentristä?) juttua.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Lisää aurinkoa (ja vettä)!

Egon jalka paranee hitaasti mutta varmasti, vähän kuten auringon valon määräkin lisääntyy.
Kimi käytti Egon Silvian luona ke 4.4. ja röntgenet näyttivät hyvältä. Kuten "raportissa" luki: "Parantuminen on erittäin hyvin käynnissä. Ego on tuottanut hyvin luunmuodostumista ranteen jäykistymiskohtaan ja nivel on jo osittain silloittunut luulla. Ranneluiden välit ovat jo enimmäkseen täyttyneet luulla. Luun rakenne näyttää hyvälle, eikä siellä ole havaittavissa mitään merkkejä osteomyeliitistä." Antibioottia (Baytril) jatketaan edelleen varmuuden vuoksi. Seuraava kontrollikäynti toukokuun puolen välin jälkeen jolloin taas uudet kuvat.

 Vesijuoksumatolla fyssari-Petran kanssa Ego on käynyt noin kerran viikossa ja nyt saatiin lupa käydä myös "omatoimi-uimassa" yrittäen pitää Ego rauhallisena. Heti siis aikaa varaamaan ja testaamaan Helsingin uutta koirauimalaa.




Napattiin aika heti nyt pääsiäiseksi. Ihan koko puolen tunnin aikaa ei käytetty, Egossa näkyi väsymisen merkkejä jo ensimmäisen 10 minuutin jälkeen. Kivaa oli silti. Uusi uimala on ihan siisti, mutta kaksi allasta on kumpikin niin pieniä etten sinne kahta isoa koiraa enempää laittaisi. Myös pukutilat oli vähän ahtaammat, ihan riittävät, mutta hyvinkäällä on väljempää. Hinta toki on edullisempi kuin hyvinkäällä. Hyvin saatiin Ego pidettyä rauhallisena ja heitettiin palloa vasta kun Ego oli jo rampilla menossa veteen. Pitkiä uimapätkiä ei altaan koon takia pysty tekemään, sitten vielä kun ramppi vie osan altaasta niin tavallaan "ympyrääkään" ei pääse uimaan. Mutta ihan kiva käydä palauttelemassa uimista mieleen ja tosi hyvää liikuntaa ja kuntoutusta! Pitää katsoa milloin (ja missä) seuraavan kerran.


Mitäs muuta - pääsiäisenä käytiin hyvinkäällä pelottelemassa bordercollie Lunaa ja sen jälkeen moikkaamassa vanhempiani. Ennen sitä kun oltiin vielä käyty Lippajärvellä niin yöllä kun päästiin kotiin oli Ego aika väsy ja seuraava päivä menikin nukkuessa.







Hyvin Egon jalka kestää vähän pidempiä lenkkejäkin ja aika harvoin (en edes muista milloin viimeksi) olisi pidellyt leikattua jalkaa ylhäällä väsymyksen/rasituksen takia. Malttia nyt silti ettei tulisi takapakkia...

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Maaliskuun alun kuulumisia lääkäreiltä

Egolla on ollut parin päivän sisällä taas ohjelmaa:

Keskiviikkona 29.2. Kimi kävi Egon kanssa tapaamassa Silviaa Aistissa. Todettiin että jalka on edelleen vähän turvoksissa, mutta käyttää sitä hyvin, jopa kaivelee lumihankia välillä. Toki jalka ei siitä tykkää, mutta kipuja ei taida olla kun käyttelee jalkaa välillä hyvinkin reippaasti. Baytril-antibioottia jatketaan, Egon mahakin on kestänyt tätä lääkettä hyvin. Seuraava kontrolli kuukauden päästä, siihen asti jatketaan ennallaan, tuen takaosaa voi yrittää käyttää, ilman "etukantta". Seuraavassa kontrollissa myös otetaan uudet röntgenet.

Tänään perjantaina 2.3. päivällä Kimi oli Egon kanssa ensimmäistä kertaa vesijuoksumatolla. Eli keskiviikkona saatiin lääkäri-Silvialta lupa aloittaa kuntoutus ja niinpä alettiin heti fyssari-Petran kanssa tuumasta toimeen. Ego rantakuntoon -projekti jatkukoon....


Tänään illalla kävin vielä Egon kanssa Univetissä Puolarmetsässä tapaamassa Joanna Palojärveä silmäkontrollin (pannus) merkeissä. 2kk ollaan menty ilman Optimmunea, mutta silmä näytti edelleen oikein hyvältä, ei merkkiä verisuonistosta silmien ulkonurkissa. Sovittiin että mennään edelleen ilman lääkettä ja käydään taas näytillä kesäkuun alkupuolella. Uv-säteilyn lisäännyttyä riski oireiluun kasvaa, katsotaan kesän alussa tilanne ja aloitetaan tarvittaessa sitten lääkitys silloin. Syksyllä Egon silmä kuitenkin reagoi lääkitykseen oikein hyvin niin tuskin kesälläkään tästä tulee ongelmaa. Pannus siis voi kuulema pysytellä hyvin kurissa ja poissa, mutta taipumus tautiin on ja vaatii jatkuvaa seurantaa.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ego 4v.!!!

Meidän pikku sylikoira täyttää tänään jo 4 vuotta! Minne se aika on kadonnut...

Edellisen päivityksen jälkeen saatiin lääkäriltä pahoinvointilääke, Cerenia, jonka avulla saatiin kaksi antibioottiasatsia päivittäin pysymään mahassa. Tänään tiistaina 14.2. Ego kävi lääkärissä, lasta otettiin pois ja jatketaan vielä yhdellä antibiootilla. Ja seurantaa ja lyhyitä lenkkejä. Lastasta oli apua, mutta on kiva olla ilman, säästyy kengän pukemiseltakin ulos lähtiessä. Tukea ei nyt vielä käytetä, ensin pitää turvotus saada kuriin.

Vihdoin kuitenkin kuvia... Ensin kuvia Egon tuesta, jota nyt ei sitten olla vielä päästy kunnolla käyttämään ensikokeilujen jälkeen. Tuki koostuu kahdesta kappaleesta; isommasta takakappaleesta missä tarranauha ja etu"kannesta". Mukana myös kuva missä tuki Egon jalassa.


Sitten muutamia synttäripäivän kunniaksi otettuja kuvia Hyvinkäällä.

Jalkakuva on myös tältä päivältä. Vähän taas jalan iho punoittaa viikon paketissa olon jälkeen.

Muuten synttäripäivä on sujunut rauhallisesti, pupunkorvaa maistellen, kohta vielä pienelle kävelylle ulos lumisateeseen - Egon mielestä lumi on ihanaa...

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Lasta pois, uusi jalkatuki ja turvotusta...

Kuvia myöhemmin kunhan osun kameran kanssa samaan osoitteeseen, päivitetään tilannetta silti hieman:

Sunnuntaina 29.1. päädyttiin lääkäri-Silvian kanssa että otetaan Egolta lasta pois. Oli hieman kastunut lumihangessa loikkimisesta ja hitaasti mutta varmasti takaisin puskevat karvat varmaan kutittivat. Vähän oli Ego ihmeissään: "kas, onko tää mun jalka, hoidanpa sitä nuolemalla", mutta ihan ymmärrettävää kun jalka ollut 2kk paketissa. Sunnuntaina otettiin varovasti ja maanantaina 30.1. oli jo aiemmin sovittu kontrolli-röntgen ja uuden jalkatuen "luovutus".

Maanantaina 30.1. röntgenet näyttivät hyvältä (en tiedä saammeko kuvia..), luutuminen oli jalan sisällä alkanut hiljalleen. Myös uusi ja ainutlaatuinen tuki Hollannista oli saapunut ja se tuntui istuvan jalkaan mainiosti. Nukutuksesta hieman tokkurainen Egokaan ei kummemmin tukea jaksanut ihmetellä. Maanantaina testattiin kotimatkan jälkeen tukea vielä hetki sisällä ja myöhemmin vielä pienellä kävelylenkillä.

Tiistaina 31.1. ei tuki kuitenkaan mennyt jalkaan mutkitta - jo maanantaina ollut pieni turvotus olikin lisääntynyt ja Egosta näki että sillä ei ollut hyvä olla tuen kanssa. Käytiin taas Aistissa tapaamassa Silviaa ja Ego sai kipulääkepiikin lisäksi myös kevyen siteen jalkaansa turvotusta helpottamaan. Koska uusi tuki kun on tehty aivan Egon mittojen mukaan, ei se sitten pienellä turvotuksella pysy kiinni. Ego oli aika reppana, piippaili koko tiistai-illan ja suurimman osan yöstä.

Keskiviikko 1.2. otettiin iisisti ja illalla otettiin side pois, mutta turvotusta oli edelleen. Torstaina 2.2. lääkäri Silvia kirjoitti antibioottikuurin ja aloitettiin Synoluxin kanssa 2 x päivässä. Ei tukea eikä sidettä vaan rauhallista menoa.

Su 5.2. käytiin fyssari-Petran luona joka käsitteli Kimin käden lisäksi Egon kauttaaltaan. Ihmeempiä jumituksia ei Egossa ollut, hyvä niin, mutta jatketaan kuntoutusta kunhan saadaan turvotus jalasta pois.

Ma 6.2. kävi Ego taas näytillä lääkärillä joka päätyi siihen että lisätään toinen antibiootti, Baytril, mukaan kuvioon. Lisäksi Ego sai jalkaansa lastan noin viikon ajaksi auttamaan turvotuksen laskemisessa tuoden lisätukea jalalle. Koko ajan Ego kyllä käyttää jalkaa ja kaikki siis jalan sisällä on mallillaan mutta joku tuon turvotuksen aiheuttaa. Eilen tiistaina Ego sitten oksensi sekä aamu- että iltalääkkeet, alkaa vatsa olemaan kovilla noiden lääkkeiden kanssa reppanalla vaikka kuinka koitetaan pitää vatsa rauhallisena. =( Tällä hetkellä odotellaan lääkäriltä uusia ohjeita jatkon suhteen...