sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Lomalla... ja näyttelyssä

Ensimmäinen lomaviikko on hurahtanut niin hurjaa vauhtia että blogi on taas jäänyt "heitteille". Päivät ovat kuluneet pitkään nukkuen, Egon kanssa lenkkeillen, iltaisin olemme välillä käyneet pelaamassa vähän kesäliigan salibandyä... Vähän koitettiin aina lenkeillä treenata Egon kanssa seisomista ja hihnassa juoksua, mutta aika vallatonta meno kyllä oli. =)

La 19.7. meidät oli kutsuttu häihin ja Ego pääsi taas hyvään hoitoon Johannan luo Pihlajarinteeseen ja riehumaan Lulun ja Flican kanssa. Hakiessani Egoa illalla kotiin oli Lulu aika hyytynyt jo, Flicca oli piristynyt pienen levon jälkeen ja ärähteli Egolle joka kellisti sitä sinnikkäästi maahan... Flicca vaikuttaa aika pippuriselta neidiltä, ja selkeästi ovat Egon kanssa kiinnostuneita toisistaan, liekö tunnistavat kaukaisen sukulaissuhteen, heh! Egon isä Gregor-Rex on siis Flican äidin, Gian, isä myös. Eli Egon isä on Flican isoisä. =)
Ego ei tosiaan iltakymmeneltä vaikuttanut väsyneeltä ollenkaan, mutta kun sain koiran autoon ja kotiin, oli reppana ihan puhki kuitenkin. Edessä oli vielä pesu-urakka, kyynärät ja jalat muutenkin piti pestä puhtaaksi ja samoin pestä kaikki kuolat kaulasta. Aika nätisti Ego hommaan alistui kyllä, päivn riehuminen helpotti touhua reippaasti, tosin aika nätisti Ego muutenkin tulee pesuun. Päivän aikana taisi Egolta lähteä myös lisää hampaita, sen verran oli Flicassa näkynyt verta ja Egollakin oli suussa enemmän aukkoja kuin aikaisemmin.

Tänään sunnuntaina 20.7. sitten oli aikainen herätys Tuomarinkartanon pentunäyttelyyn! Ego katseli touhujani puoli kahdeksan maissa sohvalta, mutta ei tehnyt pienintäkään liikahdusta mihinkään. Takapihalle piti herra houkutella aamupissalle ja kun oli lähdön aika, Ego katseli minua ihmeissään että "minne sitä tähän aikaan pitää lähteä"... =)
Päästyämme kisapaikalle, istuin seuraksi takaluukkuun ja koitin houkutella Egoa syömään aamuruokaa, mutta kelle siinä nyt ruoka maistuu kun ohi meni hirmuinen määrä koiria joille sitten piti Hannan selän takaa välillä haukahtaa... Ehdittiin käydä tarkistamassa kehän sijainti ennenkuin Esmeralda- ja Sissi-siskot saapuivat paikalle. Myös Kimi ja kummankin vanhemmat ehtivät ajoissa paikalle. Ennen kehää käytiin vielä vähän treenaamassa viereisellä nurmikolla, ja saatiinkin Maritalta ja Hannelelta hyviä vinkkejä! Kehään mentäessä käväisi sittenkin pieni kutkutus Hannan vatsassa, mutta tosi hienosti meni, paremmin kuin mitä odotin/pelkäsin. Ja hienot arvostelut saatiin! Esmeralda-sisko vei voiton ja Ego jäi kakkoseksi, Esmeralda jatkoi voittoputkea viemällä myös koko ryhmän (FCI1) parhaan palkinnon myöhemmin iltapäivällä! Onnittelurapsutukset Esmeradalle hienosta näyttely-uran avauksesta! Tosin koko kolmikko, Ego, Esmeralda ja Sissi olivat kaikki hirmuisen kauniita ja komeita ja suoriutuivat kaikki päivästä rapsutusten arvoisesti! Kuvissa siis Ego vasemmalla, voitokas Esmeralda oikealla.
Kotiin päästyä Egolle maistui ruoka ja uni, illalla käytiin pieni lenkki vesisateessa ja sitä ennen leikittiin vähän palloilla pihalla, mutta muuten on Ego ollut aika hyytyneen oloinen. Taas rankka viikonloppu - voi tätä nuoren pojan elämää!!!

Tässä vielä arvostelu:
PEN1 / VSP / KP
5kk. Erittäin hyvän tyyppinen ja vahvuinen urospentu. Kaunisilmeinen nuoren uroksen pää, jossa kauniit tummat silmät. Hyvin asettuneet korvat. Riittävä alaleuka. Purenta ok. Hyvä kaula ja ylälinja, runko ja luusto. Liikkuu hyvällä askelpituudella, luonnollisesti vielä hieman löysästi. Erinomainen luonne. Rodunomainen olemus. Melko voimakkaasti kulmautunut takaosa, riittävästi edestä.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Loman alku lähestyy...

Vauhdikkaan perjantain jälkeen Ego oli la 5.7. aika hyytynyt. Iltapäivällä otimme Egon mukaan "suvisuhinoihin", jotka pidettiin omakotitalon pihalla lähistöllä. Ego oli pääasiassa vapaana, kilpailujen aikana napattiin Ego hihnaan jottei sekoita kilpailusuorituksia. Nätisti Ego pysyi siinä ihmisten joukossa eikä edes haaveillut karkaamisesta tai alueen omin päin tutkimisesta. Kolmen tunnin kyläilyn jälkeen vein Egon kotiin ja syötiin iltaruoka ja köllöteltiin hieman, itse kävin vielä tunnin verran ihmettelemässä menoa bileissä, Ego jäi tyytyväisenä kotiin unten maille. =)

Sunnuntaina lähdettiin ajoissa liikkeelle ja ajettiin Maritan & Helmutin luo Weissen Lindenhofiin. Ego jäi riehumaan lauman kanssa sillä aikaa kun me kävimme hyvinkäällä siskon pojan ristiäisissä. Palattuamme Maritan luo oli Ego hyydyttänyt Esmeralda-siskonsa niin loppuun että raasu vaan makasi pöydän alla. Egolla virtaa riitti vielä juosta isojen koirien kanssa pallon perässä. Kotona sitten kun sai ruokaa masuun niin loppuillan koira oli sen verran väsy että päätettiin jättää suunniteltu uimareissukin väliin. Kuvassa muuten takana Egon iskä, Gregor-Rex, keskellä vasemmalla Ego ja edessä DaiDai. Oli hauskaa huomata kuinka Ego perinyt vanhemmiltaan piirteitä... Äiti-Ophelialta hännän heilutuksen ja kiinnostuksen palloihin, ja isä-Gregolta myös tuota kiinnostusta palloihin sekä lisäksi taipumuksen jutella kovasti: Egokin inisee tai örisee kotona tosi paljon, aina ei oikein selviä saadaanko Kimin kanssa risuja vai ruusuja... Ihan vakio on se kun jompikumpi tulee kotiin niin Ego nappaa lähimmän lelun suuhun ja vinkuu lelu suussa ja pyörii ympärillä.

Maanantaina Kimi lenkitti Egon päivällä metsässä ja minä puolestani kävin Egon kanssa pelloilla, heh. Kunnon paimen Egosta kehkeytyy, vapaanakin Ego juoksee vähän eteenpäin, pysähtyy sitten ja tarkistaa että varmasti tulen perässä. Ja taas liikkeelle, vähän matkaa eteenpäin ja pysähdys ja tarkistus. Ei pääse "mamma" karkaamaan!

Keskiviikkona 9.7. oli vanha kaverini Ulpu meillä kylässä. Tultiin Ulpun kanssa keskustasta töiden jälkeen yhtämatkaa kotiin ja kumpikin saimme iloisen vinkumis-tervehdyksen Egolta. Seinää oli taas vähän maisteltu, ilmeisesti se "chew stop"-suihke ei mitään maailman tehokkainta ole. Mutta Ulpu oli Egon mielestä ihan mukava tapaus, ja ansaitsi monta pusua naamaan! =)

Perjantaina 11.7. Kimi oli päivän kotona ja lenkitti Egoa ennenkuin kotiuduin. Oheinen kuva on Egon päivätorkuilta. =) Ego jäi vahtimaan kotia kun lähdimme yhdessä pelaamaan ja pelistä Kimi jatkoi sitten vielä illaksi ja yöksi töihin. Minä sain pelistä kyydin kotiin joukkuekaveriltani Mömmöltä, virallisemmin Elinalta. Ja taas oli meitä vastassa iloisena vinkuva Ego. Mömmö oli tietty tosi makoisa, peli-hiet vielä iholla Egosta oli ihanaa nuoleskella paljasta pintaa. =) Muutenkin Ego totesi että tämäkin vieras on ihan mukava, syödessämme sohvalla jäätelöä, Ego nukkui sohvalla pää Mömmön jalkojen päällä.

Lauantaina 12.7. kävimme iltapäivällä kylässä Zicon luona Lippajärvellä, missä edelleen Egoa ihmetyttää miten Zico aina jaksaa nuolla Ego naamaa niin kauan ja perusteellisesti... =) Illemmalla käytiin vielä viemässä Kimi kaverilleen pelaamaan pokeria, kuten jo aikaisemmin todettu, hissi ei ainakaan Egoa hätkäytä mitenkään, eikä vieraassa paikassakaan ole mitään syytä hermostua, Hannan ja Kimin lähettyville malttaa kyllä rauhoittua kun paikka on ensin nuuhkittu. Lähdin aika pian sitten Egon kanssa kotiin ja iltaruoan laskettua lähdettiin vielä yölenkille. Mikäs siinä kun on niin valoisaa vielä melkein läpi yön, yllättävän paljon väkeä kyllä oli vielä liikenteessä, muitakin koiran ulkoiluttajia, nuoria puistossa, lenkkeilijöitä...

Sunnuntaina 13.7. nukuttiin koko lauma ensin pitkään ja aloitettiin toiminta vasta puolen päivän jälkeen. Ensin ajettiin Johannan lauman luo tutustumaan uusimpaan perheenjäseneen, Fliccaan, joka kotiutui Espooseen viime maanantaina Lappeenrannasta. Tyttö oli aika ärhäkkä, räksytti Egolle sen minkä kerkisi ja meidän mammanpoika ei hiiskahdakaan vaikka toinen räksyttää melkein kuonossa kiinni. =) Ihan sopuisasti meni ensitapaaminen, Ego käyttäytyi nätisti, lopussa sitten kun Lulusta oli enimmät virrat jo pois niin Egokin pääsi vähän haastamaan ja "kaulapainimaan". Pentu oli ihan kiinnostava ja sitäkin piti nuuhkia ja välillä vähän hampsaista niskasta kiinni, mutta aika nopsaan Flicca tosiaan aina nousi ylös ja räkytti Egolle takaisin protestinsa. Lulu antoi Egon tehdä tuttavuutta pentuun hyvin, välillä selkeästi meni väliin, ei rähähtäen, vaan aika sulavasti vaan meni Egon ja Lulun väliin. Vauhdikkaan vierailun jälkeen otettiin suunta kohti Suvisaaristoa. Päästiin kaverin mökin rantaan heittelemään Egolle vesilelua mereen. Tällä kertaa Ego jo selkeästi nautti uimisesta ja haki kelluvaa punttia mielellään sekä kauempaa että lähempää. Kuivaaminen on Egon mielestä myös kivaa, selkää köyristellään kuin kissat konsanaan! Aika nopeasti ravistelun ja kuivaamisen jälkeen turkki kuivuu, takajalkoihin jää vielä märkää, siellä karva on paksumpaa ja sitä on enemmän.
Loppuilta on -yllättäen- mennyt kotona aika rauhallisesti. Pientä kaivuutyötä piti takapihalla vähän tehdä, mutta muuten puruluu on saanut paljon huomiota, samoin untenmailla on ollut hyvä olla ja äänistä päätellen vauhdikkaita unia nähden. =)
Pakko muuten vielä kertoa että automatkat sujuvat nykyään pääsääntöisesti hyvin, ilman oksennusta siis. Ehkä 1-2 matkaa kymmenestä tulee enää oksennus, hienoa. Paljon vaikuttaa se onko suoraa tietä vai töyssyjä ja mutkia ja kuoppia. Reilun kuukauden päästä ollaan menossa mökkeilemään pitkän ajomatkan päähän, toivottavasti siihen mennessä tilanne olisi vielä parantunut entisestään!
Mutta nyt siis alkoi minulla 3 viikon ja Kimillä reilun viikon loma. Kunpa nyt säät suosisivat...

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Ego & kaverit

Tällä viikolla Egolla on ollut mukavasti koiraseuraa: Tiistaina Ego oli päivällä hoidossa Kimin vanhemmilla Lippajärvellä, missä oli päässyt sitten kiusaamaan taas Zicoa. Keskiviikkona Ego oli päiväkylässä Johannan ja Lulun luona, ja siellä oli kuulema joko juostu hippaa ympäri pihaa tai sitten roikuttu vuoron perään toisen kaulakarvoissa. Ja eilen torstaina meidän pihalla oli käymässä sakemannien näköiset Demi ja Roki-pentu (viereisessä kuvassa).

Tiistaina lauman kotiuduttua töistä ja Zicon luota, meillä oli illalla käymässä kaveripariskunta vähän yli vuoden vanhojen kaksospoikien kanssa. Pojat oli Egon mielestä ihan mielettömän pelottavia! Pikkupojan taapertaessa kohti Egoa, tuli koiran alle sata jalkaa ja hurjaa vauhtia karkuun! Pienet vauvat on sen verran vaarattomia että niitä Ego uskaltaa nuuhkia ja nuolaistakin, mutta ilmeisesti hieman arvaamattomat pienet lapset ovat liian pelottavia Egon makuun...

Keskiviikko-iltana (2.7.) Ego oli Lulun luota kotiin päästyään ihan loppu, koko vierailun ajan oli pitänyt riehua ja lepo oli selkeästi jäänyt vähemmälle. Kotona koira-raasu vaan makasi jossain nurkassa unten mailla, iltakymmenen ruoalle havahtui kun ruokakuppi alkoi kolisemaan. Ego popsi iltaruoan normaalilla vauhdilla ja sitten takaisin nukkumaan. Rankkaa! =)

Torstaina Kimi kävi vesisateessa lenkittämässä Egoa ennen töihin lähtöä ja kotiuduttuani ruoka piti sitten ahmia niin kovaa että oksennus tuli välittömästi, ruoka ei ehtinyt varmasti edes vatsaan asti! Kuuden maissa saapuivat Pinjan kanssa Demi ja Roki. Demi on osittain saksanpaimenkoira, mutta tarkempaa sekoitusta ei tästä pelastetusta koirasta ole tiedossa. Pikku Roki, 3,5kk, on valkoisenpaimenkoiran ja saksanpaimenkoiran risteytys. Nätti poika kuten kuvista näkyy. Ego oli vähän pelottava, mutta aika pontevasti Roki haukkui Egoa, meidän poitsu taitaa olla kuitenkin aika mammanpoika kun pienempäänsä pelkäsi vähän. Onneksi oli myös yritystä uhitella Rokille, niskakarvoista kiinni vähän ja maahan painamista. Välillä Roki makasi selällään maassa antaen Egon nuuhkia rauhassa. Isomman koiran, Demin, suojeluvaistot taisi herätä Egon kiusatessa pienempäänsä ja se rähähti Egolle pari kertaa oikein kunnolla. Tämän jälkeen Ego oli tosi varuillaan Demin kanssa. Rokin kanssa siirryttin vielä sisälle ja siellä Ego ja Roki pureskelivat luita rauhallisena, tosin Ego tietty halusi aina juuri sen luun mitä Roki söi... Kakara mikä kakara!!!

Tänään perjantaina on ollut hellepäivä. Kimi käytti Egon aamulla lyhennetyllä lenkillä ja sekin oli ollut ihan riittävä saamaan aikaan kunnon läähätyksen (kummallekin). Töistä kotiin palattuani oli Ego palannut seinänsyönnin pariin - nyt seinää oli syöty eri kohdasta kuin viimeksi. Vanhaan kohtaan Kimi oli suihkuttanut jotain "chew stop"-ainetta, en tiedä oliko se auttanut vai miksi oli sitten pitänyt vierestä järsiä. =) Ruokailu meni samaa rataa kuin eilen - hurjaa vauhtia ruoka suuhun ja sitten bumerangina taas ylös. Koitin ahmimisen aikana pari kertaa jutella Egolle jotain mutta ei se tuntunut auttavan. Ruoan jälkeen mentiin ulos pihalle ja kiusasin Egoa vähän vesiletkulla. =) Sisällä en malttanut olla antamatta tämän päivän ostoksia; villisika-pehmolelu joka pitää omituista ääntä ja vähän myöhemmin vielä annoin pureskeltavaksi uuden jutun: Löysin kaupasta uutuuden - vain 2% rasvaa sisältäviä siankorvia. Siinä on tavallaan 2 korvaa yhdessä ja ne on aika "prässättyjä", ei siis sellaisia korvan muodossa olevia. Haju on mielestäni miinuspuoli - savun haju on tuntuva. Egolle silti näytti maistuvan! Korva unohtui kun Johanna, Fiona-vauva ja Lulu piipahtivat pikavisiitille meidän takapihalle. Ego ja Lulu ehtivät vähän riehua vanhojen tuttujen tavalla, ja meitä Johannan kanssa naurattaa kun Egolle tulee välillä "nylkytys-liikkeitä" vasten Lulua... Ei taida pikkupoika vaan oikein vielä tietää mistä on kyse! =) Vauvaa Ego nuuhkii varovasti ja nuolee kädet ja jalat ja tilaisuuden tullessa vauvan naamankin, ilmeisesti vauvat on kivoja mutta vuoden ikäiset taaperot pelottavia. =)
Johannan lähdettyä popsin minäkin vähän iltaruokaa ja sitten lähdettiinkin kävellen Minnan luo, joka lupasi viedä meidät uimaan! Haukilahden ranta oli Egolle uusi tuttavuus, mutta löydettiin mukava poukama missä polskia. Naapuripoukamassa olleet linnut ja ihmiset ei Egoa kiinnostaneet vaikka vapaana kirmasikin, meidän kanssa oli niin kivaa! Aika suosiolla Ego mereen tallusti, uusi kelluva patukka ja tennispallo toivat tietty lisää mielenkiintoa puuhaan. Välillä Ego loikki kengurun tavoin kohti rantaa, välillä ui rauhallisesti ja välillä räpiköi aika pystyssä asennossa. Ja Hannan etureisissä on isoja pitkiä, punaisia naarmuja kun pallo piti tuoda syliin asti... =) Kivaa oli, jossain vaiheessa Ego alkoi vinkumaan, enkä oikein tunnista mitä Ego yrittää kertoa, se kun vinkuu ilosta ja väsymyksestä ihan yhtälailla. Päätettiin kuitenkin tulla pois merestä ja kuivateltiin rannalla vähän vielä, nätisti Ego antaa kuivata itseään pyyhkeeseenkin, varmaan ymmärtää että palelu helpottaa kun vähän kuivataan. Vaikka Ego oli vähän väsyneen oloinen ennen uintikeikkaa, hyvin merivesi antoi vielä virtaa ja Ego jaksoi vielä pomppia rantahiekassakin. Kotiin päästyä sekä Hanna että Ego olivat suihkun tarpeessa - rantahiekkaa tuntui olevan ihan jokapuolella! Ai niin, jotain muutakin seinän lisäksi piti hajota... Riisuessani rannalla housuja pois ettei ne kastu enempää, tipahti kännykkä mereen ja se on nyt sitten entinen vekotin.... =( Aika vauhdikas päivä meillä!

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Oho!

Oho! Niin se aika vaan hurahtaa! Reilu pari viikkoa hupsahti ennenkuin saan aikaiseksi taas naputella tekstiä tänne... Pahoittelut! Kesäkiireitä... =)

Juhannusviikon tapahtumista voisi poimia esiin maanantain 16.6.... Aamulla töihin lähtiessäni jäi Kimi nukkumaan sänkyyn ja Ego sohvalle. Sen verran oli väsy koira edellisen päivän riehumisesta Ellin kanssa, ettei sohvalta liikahtanutkaan sinä aikana kun tein töihinlähtöä. Riitti kun kävin pari kertaa rapsuttelemassa ja paijaamassa sitä sohvalla. =)
Kimin lähdettyä töihin, Ego oli iltapäivän yksin kotona ja palatessani viiden maissa kotiin herra kolisteli jakkaroiden takaa antennipiuhan järsimispuuhista iloisena moikkaamaan. Lisäksi Egolla oli kai ollut nälkä koska myös seinä oli maittanut... (kuvassa)
Koska illalla olimme menossa yhdessä Kimin kanssa pelaamaan salibandyä, nakitin Minnan vielä pitämään Egolle seuraa siksi aikaa - näin vältyttiin lisätuhoilta... =) Ego oli tietty kävelylenkillä käyttäytynyt esimerkillisesti!

Ke 18.6. oltiin illalla Nurmijärvellä moikkaamassa viime kesän hääparia, Hannaa & Anttia. Ego käyttäytyi kylässä nätisti, aikaa tosin otti että malttoi rauhoittua, mutta mielestäni silti hyvä suoritus - ei sohvalle yrittämistä eikä hepulikohtausta! =)

Juhannuksena Ego oli aatosta sunnuntaihin Kimin vanhemmilla Lippajärvellä hoidossa. Saimme Kimin kanssa ainutkertaisen mahdollisuuden lainata mahtavaa asuntoa Sysmässä järven rannalla ja kutsua sinne kavereita mukaan. Isäntäväen koira, Otto, alkaa olemaan jo sen verran iäkäs kaveri, että meidän villi pentu olisi varmaan kiusannut sitä ihan liikaa. Niinpä ainoa vaihtoehto oli jättää Ego hyvään hoitoon Lippajärvelle. Sydäntä särki jättää meidän "pikku vauva" pariksi yöksi, mutta toisaalta sitä tiesi että Ego on hyvässä hoidossa ja pääsi riehumaan joka päivä Zicon kanssa. Iltaisin Kimin äiti oli pakannut Egon autoon ja tullut meille nukkumaan, näin oli Egollakin hyvä tilaisuus nukkua rauhassa ja ladata akkuja seuraavaan päivään. Vinkuna sunnuntaina kun taas kohdattiin oli kyllä arvattavissa... =)
Kaikki oli tosiaan mennyt hyvin ja loppua kohti koirat olivat hieman hiljentäneet riehumista, Egohan tosiaan oli kunnon kakaran tavoin kiusannut taas Zicoa, kunnon riiviö (söpö sellainen!)!!

Juhannuksen jälkeen oli Kimillä vielä kolme päivää vapaata ja minun niistäessäni iltaisin, Kimi lenkitti Egoa. Tiistaina käytiin taas eläinlääkärillä, tällä kertaa hakemassa rabies-piikki. Lääkärissä oli taas kivaa, ainoa vaan että siinä omakotitalon pihapolulla pitää aina nostaa niskakarvat pystyyn! =)
Tuo niskakarvojen pystyyn nostaminen on hassu juttu, ilmeisesti joku haju sen laukaisee, lähellä siis ei tarvitse olla ketään/mitään elollista. Hurjan näköinen kaveri Ego kyllä on kun karvat on pystyssä häntään asti! Joskus lenkillä jotkut koirat tai ihmiset saavat saman reaktion mutta ei muuta. Ei siis korvien luimistelua eikä haukkumista eikä pysähdystä kävelyvauhdissa. Vain karvat nousee pystyyn yhtäkkiä. Jos se on joku tahdoton/tiedostamaton reaktio, tuntuisi hassulta alkaa toista kieltämään. Eri asia jos alkaa rähjäämään!

Kenkien suhteen pakko alkaa olemaan tarkempi. Viime viikolla Ego söi toisen ballerina-kenkäni ja sunnuntaina meni sohvalla torkkuessani pari nahkaisia kävelykenkiä. Tietenkin niistä neljästä lattialla olleesta kenkäparista piti rouskutella ne kalleimmat, uusimmat ja nahkaiset... Kuka sitä nyt vanhoja lenkkareita haluasi syödä!?! Kiukutti kyllä tuho, onneksi sain Egon "verekseltään" kiinni joten ei jäänyt sillekään epäselväksi miksi olin vihainen. Vaikeinta on tosiaan kiukun jälkeen leppyä aika nopeasti koska eihän koira-raasu kauaa muista miksi olen kiukkuinen. Onneksi tämän "kenkiensyömisepisodin" jälkeen oltiin jo aikaisemmin sovittu että mennään kylään, joten sekin sitten rauhoitti meikäläisen hermoja ja Egonkaan ei tarvinnut kauaa minua lepytellä. Pakkasin tosiaan Egon autoon ja ajettiin sakemanni-Lulun luo. Kolmetuntisen vierailun ajan koirat jaksoivat riehua pientä sisällä tapahtunutta rauhoittumista lukuunottamatta. Hirmuinen läähätys koko ajan ja vettä kului! Lulun kanssa on Egon mukava juosta, ovat lähes samankokoisia ja leikkityyli on tosiaan samanlainen. Kivaa oli vaikka kotona sitten väsyttikin! Sovittiin Lulun emännän, Johannan, kanssa että koitetaan saada aikaiseksi lenkkiä koirien kanssa ja samalla harjoitella yhdessä perustottis-juttuja!

Eilen maanantaina oltiin koko lauma, minä & Kimi & Ego, yhdessä reilun tunnin metsälenkillä, ja osan lenkistä Egoa pystyi pitämään vapaana. Muutamia kertoja kokeiltiin piiloon menemistä, eli yleensä minä loikkasin Egon huomaamatta piiloon korkeaan heinikkoon tai puun taa ja sitten Kimi yllytti Egoa etsimään. Kivaa oli! Aika helppoa hakuahan se oli kun oli suoraa polkua kuljettu, mutta vähän enemmän Ego etsi pää ylhäällä ilmaa nuuhkien kuin nenä maassa. Kivaa oli tosiaan, näitä lisää ja pikkuhiljaa haastetta mukaan!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Vauhdikas viikonloppu

Jos sitä nyt kunnostautuisi taas kirjoittamaan ahkerammin... =)

Perjantaina 13.6. nuokkui Kimi päivän kotona ja lähti kaverille käymään ennen yön työvuoroa vielä, ja minä puolestaan palasin illan pelistä kotiin kahdeksan aikaan. Parin tunnin yksinolo oli sujunut tosi nätisti ja kotiin päästyäni lähdettiin Egon ja Minnan kanssa vielä kävelylenkille. Hienosti menee nuuhkiminen hihnassa, nyt liikkuminen on siirtynyt pois jaloissa pomppimisesta lähes vetämiseen. Pitää olla tarkkana ettei vetämisestä pääse kehittymään tapa - kurja sitä 35 kiloista jötikkää sitten kiskoa kaksin käsin... Lenkillä pari kertaa Ego esitteli myös niskakarvojaan. Hassua ettei mitään muuta tapahtunut, korvat ihan normaalisti pystyssä ja eteenpäin kävely ei katkea, yhtäkkiä vaan häntään asti karvat pystyssä. Voisiko olla joku haju tai sitten vaan reagoi joihinkin koiriin pelkästään noin...? Kaikkien vastaantulevien koirien kohdalla tätä ilmiötä ei ole.

Lauantaina nukuttiin koko lauma pitkään. Iltapäivällä heräteltiin Kimi uniltaan ja lähdettiin Lippajärvelle esittelemään Egoa perhetuttavalle, Pirjolle. Samalla Ego pääsi kirmaamaan taas Zicon kanssa. Varsinainen mammanpoika Ego kyllä on, käy härnäämässä Zicoa ja sitten äkkiä turvaan minun tai Kimin jalkoihin. Zicoa kun kielletään nylkyttämästä Egoa (ei ole kai mennyt jakeluun että Ego on poika, hih ) niin meidän kakara sitten käy oikein kiusallaan ärsyttämässä toista. Riiviö. =)
Kimin liuettua töihin, viimeiseen kuudesta peräkkäisestä yövuorosta, me Egon kanssa vietettiin taas rauhallista iltaa sohvalla köllötellen ja leffoja katsellen.

Sunnuntaina (15.6.) jätettiin Kimi nukkumaan ja hurautettiin Mirkan & Tomin ja Ellin luo Klaukkalaan. Lähdettiin Mirkan ja koirien kanssa metsälenkille, missä vierähti reilu tunti. Koirat olivat vapaana ja välillä kirmasivat ihan vierellä, välillä peräkanaa omia reittejään. Puolen välin jälkeen Egolta väheni virta ja se alkoi kulkemaan meidän ihmisten kanssa enemmän, Ellin kulkiessa välillä omia teitään. Kivaa huomata kuinka tosiaan Egoa pystyi pitämään vapaana metsässä eikä se yrittänyt karata minnekään. Lenkki teki myös tosi hyvää kunnolle, vaihtelevassa maastossa oli kalliota, polkua, suota ja välillä mutaakin. Elli juoksutti Egoa aika perusteellisesti ja kun päästiin pois metsästä vaikutti kumpikin aika väsyneiltä. Niin varmaan... Vähän vettä ja sitten vielä loppujuoksut pihalla. Elli nappasi kuorikatteen palasen suuhunsa ja Ego jahtasi sitä ympäri pihaa. Kivaa! Tämä loppuilta onkin täällä kotona mennyt rauhallisissa merkeissä. Nyt on tullut monena päivänä putkeen kunnon lenkkeilyä ja/tai riehumista koirakaverin kanssa, alkavalla viikolla onkin sitten pari rauhallisempaa iltaa tiedossa, hyvä näin!

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Kesäkuuta vauhdilla eteenpäin!

Jopas on aika kulunut vauhdilla...Viime kirjoituksesta on aikaa ja valokuviakin ollaan ehditty ottaa niukanlaisesti.

Viime tiistain auton hajoamisen jälkeen koitti keskiviikko jolloin tuli tehtyä periaatepäätös... Ego jäi aamulla unisena kotiin minun lähtiessäni töihin. Koralin saapuessa ennen puolta päivää paikalle, oli Ego ollut kiltisti - siihen asti. Egon päiväruoan jälkeen olivat riehuneet ulkona, mutta sitten Koralin lähdettyä... Kimin saapuessa ensimmäisenä kotiin neljän jälkeen, oli tv-taso siirtynyt olohuoneen lattian keskelle.. Okei, siinä on pyörät, mutta vanhan ja painavan kuvaputkiteeveen ja muiden laitteiden takia taso painaa kyllä sen verran että ei sitä pikkurillillä liikutella! Kun taso oli siirtynyt, sen takaa löytyi iso kasa johtoja... Oli herkullista antennipiuhaa, scarttia, kaiuttimen piuhaa... Kaikista eniten meitä nyppi kuitenkin digiboksin virtapiuha - joka on kiinteä. Tallentava digiboksi on teeveen ohella käytetyin laitteemme, harvoin tulee katseltua ohjelmia suorana, useimmiten ne menee suoraan boksiin talteen ja ne voi katsoa kun ehtii ja itselle sopii. Niinpä sitten siirrettiin kaikki keskiviikko-illallalle suunniteltu ohjelma ja Kimi lähti laina-autolla Sanomataloon digiboksin kanssa. Laite lähti huoltoon ja saatiin lainaan perusdigiboksi. Paluumatkalla Kimi nappasi Gigantista antennipiuhaa ja scartteja, ne on helppo kyllä vaihtaa. Ego oli ihmeissään kun muu lauma oli vähän viileä loppuillan. Kakara mikä kakara, mutta tiistaisen auton hajoamisen ja nyt sitten digiboksin hajoamisen jälkeen ei sitä voinut mitään että masensi. Ja vähän jännitti että mitä torstaina sitten tapahtuu!
Niin ja siihen periaatepäätökseen... Ne tuhot mitä Ego on tehnyt (aika vähän kuitenkin tähän mennessä) on varmaan kaikki saatu aikaan sellaisina päivinä että Ego on ensin ollut yksin, sitten joku on käynyt päivällä ruokkimassa ja seurana ja sitten Ego on jäänyt uudestaan yksin. Ilmeisesti sitten seuran lähdettyä kiukuttaa sen verran että pitää keksiä joku kohde mihin kiukkua purkaa. Sen sijaan esim. seuraavan päivän, torstain 5,5 tuntia yksin meni täysin ilman tuhoja. Eli EI "väliaikaseuraa" enää Egolle, ennemmin sitten yksinolon alkuun tai loppuun seuraa! Koulutusta, koulutusta... =)

Torstaina 5.6. tosiaan Kimi lähti taas puolen päivän aikaa töihin ja kotiutuessani viiden aikaan, odotti taas iloinen vinkuna ja kiltti koira kotona! Illalla käytiin taas tunnin verran kaivelemassa juuria pihalla, mutta muuten ilta sujui rauhallisesti... Ja hyvä niin!

Perjantaina Egolla oli seuraa suurimman osan päivästä, Kimi haki välillä auton huollosta ja pesetti sen ja sitten Kimin lähtiessä polttareihin, oli Ego ehkä tunnin verran yksin ennenkuin kotiuduin töistä. Kotimatkalla hain uuden digiboksin Sanomatalosta ja sitä sitten Egon kanssa asenneltiin illalla. Päästiin Welhon kanssa hyvään diiliin - virtapiuhan vaihdon hinnalla saatiin kokonaan uusi boksi ja meidän vanha jäi heille varalaitteeksi. Huono puoli oli se että myös kaikki meidän boksilla olleet ohjelmat jäivät Welholle...

Lauantaina oli herätys koko porukalla ajoissa - Kimi jatkoi polttareihin ja Ego lähti "päivähoitoon" Kimin vanhemmille Lippajärvelle, kun minä huristelin hyvinkäälle auttamaan Mirka-siskoa muutossa. Muutto sujui hyvin, tuntui kyllä etten tehnyt juuri mitään! Myös Egolla oli sujunut hyvin, tosin kyläpaikassa ei osaa oikein rauhoittua koirakaan, joten kun päästiin iltapäivällä kotiin, oli Ego ihan rättipoikki. Lauantai-ilta sujui leppoisasti leffoja katsellen, Egon vedellessä sikeitä... =)
Sunnuntaina vanhempani kävivät hakemassa laina-auton pois ja samalla vähän puuhattiin pihalla. Kumma kuinka Ego tuntee viehtymystä aina tunkea pää kirveen terän lähelle... =)
Iltapäivällä oli luvassa hirmuinen ilo-vinkuna kun Kimi palasi polttarireissulta kotiin. Rauha maassa loppuillan kun koko lauma oli taas koossa!
Tänä maanantaina sai Ego nauttia Kimin seurasta koko illan, kävin piippaamassa yhden salibandypelin ja sitten Kimi lähtikin jo töihin, meillä oli oikein rauhallinen ilta. Palloja pitää muuten muistaa ostaa Egolle lisää, sininen kumipallo, missä on vinku sisällä, on ihan Egon lempparileluja, myös tennispallosta saa paljon huvia!
Niin ja piti vielä mainita että viime viikon lopulla siirryttiin ruokkimaan Egoa 3 kertaa päivässä, niin se aika rientää! Punnittiin Ego myös viime keskiviikkona ja vaaka näytti 17,9 kiloa! Tänä keskiviikkona (11.6.) käytiin hakemassa eläinlääkäriltä 4kk piikki. Lääkärin vaaka näytti 19,1 kiloa! Itse piikin pistäminen ei mennyt ihan niin huomaamatta kuin ensimmäisellä kerralla, mutta ihan nätisti silti. Huomattiin siinä Egoa pyöritellessä myös että ylös eteen on ilmestynyt 2 uutta hammasta! Hirmuisesti kehuja saatiin eläinlääkäriltä myös; rauhallinen, itsevarma ja luottavainen, hyvä rakenne... Rinta ylpeydestä pakahtuen lähdimme kotiin "pikku koiramme" - kohta 20kg - kanssa. Kotimatkalla pysähdyttiin vielä eläinkaupan kohdalla ja kävin shoppaamassa pari pientä vinkulelua ja kaulapannan ja kongin. Pieni vinkuva pallo missä nystyröitä oli ihan ehdoton suosikki, tosin vinku "kuoli" jo seuraavana päivänä, varmaan liikakäytön seurauksena. Myös (kuvassa näkyvä punainen) kongi on kiva, se sitäpaitsi pomppii hassusti kun sen tiputtaa suusta maahan. =)
Ollaan koitettu nyt pitää huoli että Egolla riittää "suuhunpantavaa" kun hampaat alkavat vaihtumaan, mieluummin kasa leluja kuin huonekalut pureskeltuna? Aina ei tosin kasa pureskeltavaakaan riitä - eilen torstaina (12.6.) kävimme Kimin kanssa illalla pelaamassa yhdessä (!!!!) salibandyä ja olimme huimat 2 tuntia pois... Sillä aika Ego oli kiskonut kirjahyllystä yhden valokuva-albumin sekä yhden kovakantisen kirjan ja muokannut niitä "hieman" uuteen uskoon. Isompia tuhoja odotellessa.... =)

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Kesäkuun puolelle siirtyminen

Kuu vaihtui aika mukavassa kelissä!
Perjantaina 30.5. Ego keksi huiman tunnin yksinolon aikana uutta syötävää... Vessan ovi oli jäänyt auki ja siellä alakaapin ovi sen verran auki että Ego oli päässyt käsiksi lääkkeisiin. Onneksi allergialääkkeet ja Panadolit olivat pysyneet purkeissaan, sen sijaan kylmäpakkauspussi oli revitty eteisen matolle. Kaikkea sitä pitää pienen hauvan maistella! Tämän maistelun seurauksena Egon vatsa oli taas vähän löysänä pe-illan ja lauantain mutta tokeni sitten siitä kyllä.
Lauantaina 31.5. meillä oli aikalailla ohjelmaa, Kimi oli töissä 04-15 ja minä kävin sillä aikaa keskustassa auttamassa kaverin muutossa pari tuntia. Aamupäivät Ego tuntuu olevan vähän puolinukuksissa, joten tälläkin kerralla "tuhoilta vältyttiin"! Kimin päästyä töistä lähdimme käymään Kimin sukulaistytön, Kristalin, yo-juhlissa, tällä välin sitten oli eteisen matto saanut kyytiä... =)
Lauantai-illan viimeinen kyläpaikka oli tuparit omakotitalossa ja pihalla Egon kanssa riehui vuoden vanha sakemanninarttu, Lulu. Aluksi Ego oli vähän varuillaan ja arasteli, mutta ehkä 10minuutin tunnusteluvaiheen jälkeen koirat kiisivät pihaa eestaas. Vaikka Lulu olikin vähän Egoa isompi, oli kokoeroa sopivan vähän ja myös leikkimisen tapa samankaltainen. Lulu oli kuulema jo väsy ennen meidän tuloamme, mutta kiitettävästi kummastakin löytyi virtaa kyllä! Alun riehumisen jälkeen tuli seesteisempi nuuhkimistauko, minä kannoin monta kupillista vettä koirille, kumpikin läähätti koko ajan. =) Loppuvierailun aikana Ego osoitti varmaan ensimmäistä kertaa uhoaamista, hyvähän sitä oli yrittää väsyneen kaverin niskassa roikkumista kun toinen ei jaksanut juuri vastaan laittaa... Selkeästi Ego on oppinut Esmera-siskolta jotain, koska yritti juuri samoja juttuja Lulun kanssa - niskasta kiinni tai vaikka jalasta. Muutamia murahduksia kuului myös, mutta Lulu taisi tuumia ettei poitsusta ole oikeasti vaaraa. Heh. Teki kyllä Egolle tosi hyvää päästä riehumaan Lulun kanssa, voitte arvata mitä tapahtui kun päästiin kotiin... Sekä Kimi että Ego kummatkin olivat ihan lopussa ja nukkumassa jo iltayhdeksältä!

Sunnuntaina herättiin koko perhe ajoissa - klo 11 saapui kylään siskoni Mirka perheineen ja Kimin vanhemmat. Ego käyttäytyi aika kiltisti, aina helpottaa toki kun voi juosta välillä ulkona pari kierrosta. Vierailu ilmeisesti vähän häiritsi Egon päivärytmiä, koska kun vieraat olivat lähteneet koteihinsa ja Kimi töihin, Ego veteli unta tosi sikeästi. Iltapäivän ruoan jälkeen patistin herran ulos hihnalenkille, ja taas nuuhkittiin kuin "isot koirat" konsanaan. Myös pissa saatiin aikaiseksi oman pihan ulkopuolelle, jippii! Käveltiin Latokasken toiseen reunaan Minnaa moikkaamaan ja Hanna pääsi maistelemaan kihlajaiskahvien "jämiä", nam! Sekä meno- että paluumatkalla Ego jaksoi taas nuuhkia paljon, vastaantulleet koirat ohitettiin hienosti ja muutenkin reissu sujui nätisti hihnassa. Kodin lähestyessä havaittavissa on pientä kiskomista hihnassa, eli kotona on selkeästi kiva olla! =)

Maanantaina koitti taas arki ja Ego oli iltapäivän yksin kotona. Ilmeisesti olemme Kimin kanssa kouluttautuneet paremmiksi, koska viideltä kotiin palatessani ainoa "tuho" oli yksi pissapaikan sanomalehti silputtuna. Hirmuinen onnen-vinkuna sitten taas kun kurja yksinolo päättyi. =) Kun sekä Ego että vähän myöhemmin minä sain syötyä, menimme yhdessä takapihalle suorittamaan kaivuutöitä. Koristepuiden kannot juurineen ovat edelleen "to do"-listalla... Kiskottiin Egon kanssa muutamia metrin mittaisia juuria irti ja lisäksi mylläsin aidan vierestä pienempiä irtojuuria ja juuripaakkuja jotta jossain vaiheessa tosiaan saadaan sinne syreenit istutettua. Ennen istututusta on kyllä pakko vielä aidata "työmaa" koska muuten Ego tekee lisää kaivauksia. Tuoreessa tai pehmessä mullassa on Egon mielestä jotain kiehtovaa... =) Kaivuutöiden jälkeen käytiin vielä tassupesulla ja sitten rauhoituttiinkin odottelemaan Kimiä kotiin.

Tiistaina Ego jäi aamulla yksikseen, mutta aamuisin Ego on aina niin ihanan rauhallinen että todennäköisesti nukkuu tyytyväisenä oven sulkeuduttua. Kimi käytti töiden jälkeen vielä autoa pikahuollossa, ja kotiin päästyä odotti taas kiltti koira joka vinkui ilosta pitkään! Huoltomiehet laittoivat auton ajokieltoon, joten jouduin siirtämään Egon eläinlääkärin ensi viikolle. Kyseessä siis 4kk tehostepiikki, rabies laitetaan sitten juhannuksen jälkeen. Alustavissa suunnitelmissa oli ollut myös Egon vieminen uimaan, mutta sekin homma nyt jää... Hain töiden jälkeen laina-auton ja pointti siis se että koska Ego useimmiten oksentaa autossa, ei viitsitä sulloa sitä pienen auton takapenkille oksentamaan. Eläinlääkäri ja uiminen vaihtuivat hihnalenkkiin. Vähän Ego ihmetteli missä pitäisi kävellä jotta saa sekä Kimin että Hannan vahdittua, välillä homma meni aikamoiseksi tanssimiseksi. =) Ekaa kertaa myös Ego alkoi ensimmäisenä rähisemään oudolle koiralle... Berninpaimenkoira huomasi Egon ensin ja meni maahan makaamaan, ja kun päästiin lähemmäs ja Egokin huomasi koiran niin haukahti pari kertaa ja nosti niskakarvat pystyyn. Aika hassua, toinen makasi maassa tosi rauhallisesti eikä reagoinut Egon haukkuuun ollenkaan. Sitten paluumatkalla kotiin vastaan tuli pari pientä koiraa joista toinen räksytti niin Ego vain kiersi koirat kauempaa kummastellen. No,lenkillä saatiin aikaiseksi taas paljon nuuhkimista ja pissakin, hienoa! Huomenna on Egolla taas pidempi päivä yksin, onneksi Koral on tulossa ruokkimaan ja moikkaamaan Egoa.