sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Loman alku lähestyy...

Vauhdikkaan perjantain jälkeen Ego oli la 5.7. aika hyytynyt. Iltapäivällä otimme Egon mukaan "suvisuhinoihin", jotka pidettiin omakotitalon pihalla lähistöllä. Ego oli pääasiassa vapaana, kilpailujen aikana napattiin Ego hihnaan jottei sekoita kilpailusuorituksia. Nätisti Ego pysyi siinä ihmisten joukossa eikä edes haaveillut karkaamisesta tai alueen omin päin tutkimisesta. Kolmen tunnin kyläilyn jälkeen vein Egon kotiin ja syötiin iltaruoka ja köllöteltiin hieman, itse kävin vielä tunnin verran ihmettelemässä menoa bileissä, Ego jäi tyytyväisenä kotiin unten maille. =)

Sunnuntaina lähdettiin ajoissa liikkeelle ja ajettiin Maritan & Helmutin luo Weissen Lindenhofiin. Ego jäi riehumaan lauman kanssa sillä aikaa kun me kävimme hyvinkäällä siskon pojan ristiäisissä. Palattuamme Maritan luo oli Ego hyydyttänyt Esmeralda-siskonsa niin loppuun että raasu vaan makasi pöydän alla. Egolla virtaa riitti vielä juosta isojen koirien kanssa pallon perässä. Kotona sitten kun sai ruokaa masuun niin loppuillan koira oli sen verran väsy että päätettiin jättää suunniteltu uimareissukin väliin. Kuvassa muuten takana Egon iskä, Gregor-Rex, keskellä vasemmalla Ego ja edessä DaiDai. Oli hauskaa huomata kuinka Ego perinyt vanhemmiltaan piirteitä... Äiti-Ophelialta hännän heilutuksen ja kiinnostuksen palloihin, ja isä-Gregolta myös tuota kiinnostusta palloihin sekä lisäksi taipumuksen jutella kovasti: Egokin inisee tai örisee kotona tosi paljon, aina ei oikein selviä saadaanko Kimin kanssa risuja vai ruusuja... Ihan vakio on se kun jompikumpi tulee kotiin niin Ego nappaa lähimmän lelun suuhun ja vinkuu lelu suussa ja pyörii ympärillä.

Maanantaina Kimi lenkitti Egon päivällä metsässä ja minä puolestani kävin Egon kanssa pelloilla, heh. Kunnon paimen Egosta kehkeytyy, vapaanakin Ego juoksee vähän eteenpäin, pysähtyy sitten ja tarkistaa että varmasti tulen perässä. Ja taas liikkeelle, vähän matkaa eteenpäin ja pysähdys ja tarkistus. Ei pääse "mamma" karkaamaan!

Keskiviikkona 9.7. oli vanha kaverini Ulpu meillä kylässä. Tultiin Ulpun kanssa keskustasta töiden jälkeen yhtämatkaa kotiin ja kumpikin saimme iloisen vinkumis-tervehdyksen Egolta. Seinää oli taas vähän maisteltu, ilmeisesti se "chew stop"-suihke ei mitään maailman tehokkainta ole. Mutta Ulpu oli Egon mielestä ihan mukava tapaus, ja ansaitsi monta pusua naamaan! =)

Perjantaina 11.7. Kimi oli päivän kotona ja lenkitti Egoa ennenkuin kotiuduin. Oheinen kuva on Egon päivätorkuilta. =) Ego jäi vahtimaan kotia kun lähdimme yhdessä pelaamaan ja pelistä Kimi jatkoi sitten vielä illaksi ja yöksi töihin. Minä sain pelistä kyydin kotiin joukkuekaveriltani Mömmöltä, virallisemmin Elinalta. Ja taas oli meitä vastassa iloisena vinkuva Ego. Mömmö oli tietty tosi makoisa, peli-hiet vielä iholla Egosta oli ihanaa nuoleskella paljasta pintaa. =) Muutenkin Ego totesi että tämäkin vieras on ihan mukava, syödessämme sohvalla jäätelöä, Ego nukkui sohvalla pää Mömmön jalkojen päällä.

Lauantaina 12.7. kävimme iltapäivällä kylässä Zicon luona Lippajärvellä, missä edelleen Egoa ihmetyttää miten Zico aina jaksaa nuolla Ego naamaa niin kauan ja perusteellisesti... =) Illemmalla käytiin vielä viemässä Kimi kaverilleen pelaamaan pokeria, kuten jo aikaisemmin todettu, hissi ei ainakaan Egoa hätkäytä mitenkään, eikä vieraassa paikassakaan ole mitään syytä hermostua, Hannan ja Kimin lähettyville malttaa kyllä rauhoittua kun paikka on ensin nuuhkittu. Lähdin aika pian sitten Egon kanssa kotiin ja iltaruoan laskettua lähdettiin vielä yölenkille. Mikäs siinä kun on niin valoisaa vielä melkein läpi yön, yllättävän paljon väkeä kyllä oli vielä liikenteessä, muitakin koiran ulkoiluttajia, nuoria puistossa, lenkkeilijöitä...

Sunnuntaina 13.7. nukuttiin koko lauma ensin pitkään ja aloitettiin toiminta vasta puolen päivän jälkeen. Ensin ajettiin Johannan lauman luo tutustumaan uusimpaan perheenjäseneen, Fliccaan, joka kotiutui Espooseen viime maanantaina Lappeenrannasta. Tyttö oli aika ärhäkkä, räksytti Egolle sen minkä kerkisi ja meidän mammanpoika ei hiiskahdakaan vaikka toinen räksyttää melkein kuonossa kiinni. =) Ihan sopuisasti meni ensitapaaminen, Ego käyttäytyi nätisti, lopussa sitten kun Lulusta oli enimmät virrat jo pois niin Egokin pääsi vähän haastamaan ja "kaulapainimaan". Pentu oli ihan kiinnostava ja sitäkin piti nuuhkia ja välillä vähän hampsaista niskasta kiinni, mutta aika nopsaan Flicca tosiaan aina nousi ylös ja räkytti Egolle takaisin protestinsa. Lulu antoi Egon tehdä tuttavuutta pentuun hyvin, välillä selkeästi meni väliin, ei rähähtäen, vaan aika sulavasti vaan meni Egon ja Lulun väliin. Vauhdikkaan vierailun jälkeen otettiin suunta kohti Suvisaaristoa. Päästiin kaverin mökin rantaan heittelemään Egolle vesilelua mereen. Tällä kertaa Ego jo selkeästi nautti uimisesta ja haki kelluvaa punttia mielellään sekä kauempaa että lähempää. Kuivaaminen on Egon mielestä myös kivaa, selkää köyristellään kuin kissat konsanaan! Aika nopeasti ravistelun ja kuivaamisen jälkeen turkki kuivuu, takajalkoihin jää vielä märkää, siellä karva on paksumpaa ja sitä on enemmän.
Loppuilta on -yllättäen- mennyt kotona aika rauhallisesti. Pientä kaivuutyötä piti takapihalla vähän tehdä, mutta muuten puruluu on saanut paljon huomiota, samoin untenmailla on ollut hyvä olla ja äänistä päätellen vauhdikkaita unia nähden. =)
Pakko muuten vielä kertoa että automatkat sujuvat nykyään pääsääntöisesti hyvin, ilman oksennusta siis. Ehkä 1-2 matkaa kymmenestä tulee enää oksennus, hienoa. Paljon vaikuttaa se onko suoraa tietä vai töyssyjä ja mutkia ja kuoppia. Reilun kuukauden päästä ollaan menossa mökkeilemään pitkän ajomatkan päähän, toivottavasti siihen mennessä tilanne olisi vielä parantunut entisestään!
Mutta nyt siis alkoi minulla 3 viikon ja Kimillä reilun viikon loma. Kunpa nyt säät suosisivat...

Ei kommentteja: