Tapahtumia onnettomuuden jälkeen sen verran että kipulääke Rimadyl ei sitten sopinut Egon vatsalle - tuloksena oli ripulointia ja myös oksentelua. Lauantaina 3.12. saimme uudeksi lääkkeeksi Tramalia, joka on siis ihmisten (kolmio-)lääke. Lisäksi reseptivapaata (ihmisten) lääkettä, Ranitidinia, vatsan rauhoittumiseen. Vatsa onneksi rauhoittui jo vuorokaudessa, Tramalin annostus tuotti hankaluuksia - koirasta kun ei ole ihan kauhean helppo nähdä milloin sattuu ja milloin ei. Lääkärin ohjeistus antoi myös aika paljon liikkumavaraa: 2-3 kertaa päivässä 1-2 tablettia. Just. Eli 2-6 tablettia/päivä. Sunnuntai mentiin kolmella tabletilla, mutta huomattiin että klenkkaaminen lisääntyi ja nuoleskeli jalkaansa/sidettä.
Tänään maanantaina soittelin aamulla Aistiin ja saatiin iltapäiväksi tapaamisaika leikkaavan ortopedin, Silvia Jauernigin kanssa. Silvia yhdessä hoitajan kanssa vaihtoi Egon siteen, selvittiin ilman rauhoitusta onneksi. Pideltiin vaan kunnolla kiinni Egosta, stressasi raasu niin että tärisi. Paketti oli kostunut hieman alhaalta ja lasta painanut "varpaita", jonka takia Ego oli varmaan pakettia nuoleskellut. Jalka pääsi uuteen pakettiin ja pari kohtaa "varpaissa" sai extrapehmusteet. Saipa lääkäri nuolaisunkin vielä, kyllä Ego tietää että hyvää tarkoitetaan. Siteen vaihdon jälkeen katseltiin röntgenkuvia ja aukeni paremmin millaisesta murtumasta on kyse ja missä se on. Laittelen vaikka leikkauksen jälkeen kuvat tännekin kun saadaan ennen ja jälkeen -kuvat. Nähtiin livenä metallilevyt mitkä ranteeseen ruuvataan, tarkoitus on siis saada yhtenäinen luu ranteenkin kohdalle, jolloin ranne siis jäykistyy. Jos leikkausta ei tehtäisi, voisi jokainen askel olla Egolle kivulias, joten meidän mielestä leikkaus on ainoa vaihtoehto. Tärkeintä on kuitenkin saada Egolta kivut pois ja jos tulevaisuudessa pystyy kuitenkin kävelemään ja toivottavasti myös jollain tekniikalla juoksemaan niin ollaan onnellisia. Lääkäri suositteli myös eräänlaista kehikkoa ranteen ulkopuolelle. Toipumisaika tulee olemaan pitkä ja jos koko ajan jalassa pidetään sidettä/lastaa, voi se olla huono muutenkin hieman herkälle Egon iholle. Tuohon palataan vielä, lääkäri lupasi tutkia löytyykö Hollantia lähempää tekijää moiselle kehikolle. Kuulosti ihan fiksulle ajatukselle (hinnasta huolimatta).
Tällä hetkellä mennään eteenpäin ilman kipulääkettä, lääkäri totesi että parempi mitä vähemmän lääkettä ja olen ihan samaa mieltä. Kipua ei pitäisi tukevan jalkapaketin takia olla enää, turvotuskin oli laskenut paketin sisällä.
Ruokailua pitää kuulema myös muuttaa - kun runsaasti liikkuneesta ja harrastaneesta koirasta tehdään toipilasta, ei kulutus ole entisensä. Painoa ei kannata enempää kerätä, joten pitää alkaa tutustumaan runsaskuituisempiin vaihtoehtoihin.
Leikkausta myös aikaistettiin päivällä, nyt kalenterissa on varmuudella maanantai 12. joulukuuta, mutta pidetään peukut pystyssä että saataisiin leikkausaika tämän viikon perjantaille. Asia selviää vasta torstain aikana joten siihen asti jännitetään.
3 kommenttia:
Hallainvuorelaiset pitävät peukkua ja ollaan hengessä mukana!!!!!!
Tsemppiä leikkaukseen ja toipumiseen!!
Kiitos! Leikkaus on nyt sitten vasta maanantaina, sen jälkeen alkaa toipuminen!
Lähetä kommentti