torstai 16. joulukuuta 2010

Messarissa

Sunnuntaina 12. joulukuuta oli minulla ja Egolla aikainen herätys (noin normiviikonloppuun verrattuna) - jo kuuden jälkeen soi kello ja käytiin pienellä aamulenkillä kotikulmilla. Sitten pakattiin koira ja häkki autoon ja nokka kohti messaria. Hallissa sisällä oltiin vähän ennen kahdeksaa, eli juuri ennen pahinta ruuhkaa. Häkki pystyyn ja hyvin ehdittiin "haistelemaan ilmaa" ennen kehän alkua. Junnu-uroksia oli 13, nuoria 3 ja avoimessa luokassa äijiä oli 9 ( ja valioluokassa 5). Ego sai pinkin nauhan ERI:n merkiksi, ja kilpaluokassa sijoitus oli kolmonen, Nessun viedessä voiton ja Joke oli kakkonen.
Ego käyttäytyi oikein mallikkaasti ja saatiin hyvä arvostelu:

"Oikeat rungon mittasuhteet omaava vahva maskuliininen uros. Voimakas kallo-osa. Hieman löysiä huulia. Riittävästi kulmautunut edestä. Upea pitkä rintakehä. Tiivis ylälinja. Erinomainen lihaskunto. Oikea karvapeitteen laatu. Hieman pitkät etukäpälät. Hyvä leveä reisi. Hyvä huuli-pigmentti. Liikkuu tasapainoisesti sivulta."

Urosten jälkeen kehän valtasivat nartut, joita oli paikalla vähän päälle 30. Kimi saapui paikalle julkisilla ja pakattiin häkki ja ostokset Kimin matkaan. Ego oli jo vähän sitä mieltä että voisi lähteä myös Kimin mukana pois mutta rauhoittui sitten katselemaan tyttöjä. Etenkin Pimu oli Egon mieleen, harmi että on siskopuoli (= Egolla ja Pimulla sama äiti). Narttujen jälkeen oli vihdoin vuorossa kasvattajaluokka. Weissen Lindenhof vei voiton ja sai kunniapalkinnon ja hyvät arvostelut. Kuvassa vasemmalta Pimu (siskopuoli), Emily (sisko), Ego, Indy (isosisko) ja Amanda (siskopuoli myös, sama isä).

Kasvattajaluokan jälkeen suunnistimme Egon kanssa Pasilan asemalle ja hyppäsimme junaan. Ensimmäistä kertaa, eikä siinä ollut mitään kummallista Egon mielestä. Ego jakeli vastapäätä istuneelle miehelle valkoisia karvoja polviin kotiinviemisiksi ja kun saatiin vähän enemmän tilaa niin Ego heittäytyi lepoasentoon silmät lurpottaen. Espoon keskuksessa bussia odotellessa testattiin vielä liukuportaatkin, ne oli vähän hassut, mutta ylös asti päästiin. Bussin saapuessa oli "vaunupaikat" jo varattu, joten kuski ystävällisesti opasti meidät kuskin takana olevalle sokeiden paikalle mistä ikkunan vieressä olevan istuimen sai ylös niin että Ego sai siitä hyvän paikan matkustaa. Kun vihdoin päästiin kotiin, oli Egolla kamala nälkä, ja ruoan jälkeen herra sitten vetäytyi -ansaitusti- makuuhuoneen rauhaan lepäämään. =)

Näyttelysuunnitelmia ei tällä hetkellä ole, jatketaan agilityn treenailua ja odotellaan kevättä ja jälki- ja tottistreenien jatkumista. MH-luonnekuvaukseen kun onnistuisi saamaan paikan ja sitten luonnetestin uusiminen ovat ensi vuoden asioita. Ehkä myös BH-koe, katsotaan. Olemme myös mukana valkoisenpaimenkoiran DLA-monimuotoisuustutkimuksessa, missä kartoitetaan valkoisenpaimenkoiran tilannetta geneettisen monimuotoisuuden osalta.

Ei kommentteja: