
Viimeisin Egon antibioottikuuri loppui perjantaina 5. helmikuuta ja lauantai-iltaa kohti raapiminen ja korvan kutina äityi todella pahaksi. Säälitti kun toinen kulkee korva kallellaan ja näkee kuinka se ärsytti ja kutitti Egoa. =( Niinpä päätettiin sunnuntaina lähteä käymään Espoon Eläinsairaalassa, josta oltiin kuultu kommentit "hyvä ja kallis". Oltiin vartti ennen päivystysajan alkua paikalla ja niinpä päästiin ensimmäisenä sisään. Lääkäri tutki ensin sen minkä voi ja sitten päätettiin rauhoittaa poitsu jotta korvaa pääsi rauhassa tutkimaan. Kun Ego oli unissaan jahtaamassa pupuja, sai lääkäri kaivella korvaa rauhassa, ja totesi että on pahasti ärtynyt. Hiivanäytekin tuli positiivisena labrasta tutkimuksen aikana takaisin. Lääkäri tutki vielä tarkkaan ettei korva"möhnän" sisällä ollut mitään korvaan kuulumatonta, ja tärykalvokin oli ehjä. Sitten herätyspiikkiä koipeen ja kohti kotia. Mukaan lähti lääketippa jota laitetaan tulehtuneeseen korvaan 2 krt päivässä parin viikon ajan ja lisäksi täytyy korva puhdistaa 2krt viikossa. Sunnuntai meni rauhoituksesta toipuessa, mutta su-ma yöllä korva sitten kutisi niin että Ego oli aika rauhaton, käveli ees taas ja läähätti ja ravisteli korviaan... =( Maanantai ja loppuviikko sitten jo paremmin, toivotaan että lääke auttaa ja saadaan vihdoinkin koira kokonaan terveeksi -vihdoin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti