Lomaviikon jälkeinen viikko hurahti vauhdilla, Kimin loma jatkui vielä, joten Egollakin on seuraa riittänyt.
Ke 27.8. Kimi nappasi Egon autoon ja huristeli Helsingin keskustaan. Pojat olivat käyneet kauppatorilla ja vähän kävelyllä siellä täällä, mutta eipä Egoa kaupungin vilinä ollut hetkauttanut. Jännää oli sen sijaan täällä työpaikallani, kun oli paljon tuttavallisesti käyttäytyviä ihmisiä. Välillä piti jopa vähän murahtaa!
La 30.8. olimme saaneet kutsun häihin, ja reilun kolmen tunnin yksinolon jälkeen Ego sai seuraa joukkuekaveristani Suvista. Vaikka eivät ole kamalan usein nähneet, oli Ego ollut vain onnellinen kun tulee seuraa, ja lenkilläkin oli ollut vieraskorea ja käyttäytynyt nätisti.
Su 31.8. oli vuorossa E-pentueen treffit Weissen Lindenhofissa. Oli kivaa nähdä Egon kauniita siskoja sekä muuta Weissen Lindenhofin laumaa! Ego reppana juoksi vähän väliä vinkuen karkuun isompiaan, lähinnä DaiDai ja Hannelen Indy pitivät Egon kurissa tehokkaasti. =) Ohjelmassa oli myös mätsäri, josta kaikki saivat hienot rusetit ja kassillisen kivaa kotiin
Tällä viikolla Kimi on vielä alkuviikon ollut kotona, keskiviikkona alkaa taas työt yövuorolla, onneksi ne ovat Egon kannalta helppoja kun on aina seuraa (vaikkakin unista) kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti