sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Huh hellettä ja paluu normikesään

Kesä lähti sitten vauhdilla käyntiin keskiviikkona 12. toukokuuta kun lämpötilat lähtivät nousuun. Helatorstaita vietettiin jo 20 asteen paremmalla puolella, ja siitä lähtien oli päivälämpötilat 20-25 asteen välillä. Viime kesän hellerajakin rikottiin jo jossain päin Suomea toukokuussa... Luonto koitti pysyä perässä, koivun lehdet ovat puhkesivat parissa päivässä - samoin sitten siitepölykausi pamahti päälle kerralla. Hyvä että mustikoihin metsässä tuli lehdet niin heti perään kukkivat, ja nyt odotellaan jo mustikoita. Yllättävä lämpö veti oman olon vähän löysäksi, Egokin makoili pääasiassa lattialla, ei enää sohvalla käppyrällä. Välillä Ego vietti pitkiäkin aikoja pihalla missä sentään tuuli välillä.

Nyt kesäkuun puolen välin lähestyessä on ilmat palanneet "normaaleihin lukemiin", ja tänä viikonloppuna suorastaan viileän puolelle sateineen. Ihan kiva välillä, uutta lämpöaaltoa odotellessa!

Tottistreenit ovat jatkuneet keskiviikkoisin tähän asti, nyt jäätiin kesätauolle. Egon kanssa isoin homma on ehkä kontaktin parantaminen - aina kun ei muistaisi mammaa tuijotella. =) Jäkitreeneissä ollaan käyty keskiviikkoisin, vielä on treenit tai kahdet edessä. Jäljestä ollaan kummatkin Egon kanssa aika innossaan, Ego jaksaa tehdä rauhallisesti töitä kuono maassa, ja namejakaan ei aina jaksa / viitsi poimia jäljeltä. Suunnitelmissa on jättää namit kokonaan pois, katsotaan miten huomisissa treeneissä käy. =)

Tänään oli Egolla rankka päivä, ajettiin ensin Iinan luo ja tehtiin 1,5 tunnin lenkki Hallainvuoren upeissa maisemissa Donnan ja Lunan kanssa. Sen jälkeen heittiin kaikki koirat ja ihmiset autoihin ja ajettiin uimaan meren rantaan. Oli tosi hauskaa, Luna pomppi rantavedessä ja Ego ja Donna uivat pitkiäkin pätkiä frisbeen perässä. Ego tosin röyhkeästi vei aina frisbeen jos ei antanut Donnalle etumatkaa. =) Fauni tyytyi päivystämään vain kuivalla maalla. Kotiinviemisinä oli kivan päivän jälkeen aika väsy ja kerrankin nälkäinen koira!

maanantai 10. toukokuuta 2010

Minkäs sille voi?

… Kun on niin komea! Eli oltiin lauantaina 8.5. Tuomarinkylässä Palveluskoiraliiton erkkarissa. Onneksi ei satanut kuten vuosi sitten, mutta KYLMÄ oli!

Ego oli alusta alkaen ihan riiviö – nyt pesen kyllä käteni osallisuudesta, koska mua ei jännittänyt pätkääkään. Miksi olisikaan jännittänyt? Ehkä Egoa ei vaan napannut, tai sitten vieritetään syytä siihen että Kimin lisäksi paikalla oli ihana Flicca, jota piti haukkua/komentaa lähes kokoajan… Lisäksi yksi narttu jolla juoksut päällä ja toinen jolla juuri loppuneet… Moinen tyttöjen tuoksu taisi laittaa pojan aika sekaisin, se ei ikinä ole ollut noin pöhkö näyttelyssä. Uroksia oli ilmoitettu 4 ja narttuja saman verran. Kun kumpikaan nuorten luokan uroksista ei saanut ERIä, eikä myöskään avoimen luokan vastustaja, olin aivan ihmeissäni kun tajusin että saatiin ERI ja samalla sitten paras uros voitto ja vielä SERTiäkin kaupiteltiin. No huh! Siinä yksilöarvostelussa vielä tuomari laittoi juoksemaan kehää ympäri 4 vai 5 kertaa - ihan syystäkin – jotta näki Egon ravin kunnolla, herra kun olisi halunnut vain laukata tyttöjen luo! Viimeisellä kierroksella alkoi voimat minulta loppumaan, koska samalla kun yrittää juosta vauhdikkaasti ympyrää, varoo astumasta Egon tassujen päälle, niin piti myös kiskoa 40kg koiraa juoksemaan samaa ympyrää ja ravaamaan. Lämpimästi pukeutuneena tunnustan että otti aika koville! Hyvä että sain hengityksen tasaantumaan (osittain voiton tuomasta ihmetyksestä) niin Flicca voitti ohessa parhaan nartun tittelin ja niinpä ”päästiin” juoksemaan Flican kanssa kehään vielä kerran. Se viimeinen kierros oli kyllä surkein kaikista. =) Silti saatiin ROP-ruusuke kouraan. Aika järkyttävää, heh!

Kello oli about puoli kaksi kun palattiin kauppareissulta parkkipaikalle, missä sitten Egon kanssa loikoiltiin auton takaosassa ja tapettiin aikaa. Ryhmäkehät alkoivat kolmelta, ja niissäkin oli ensin veteraaneja, käyttökoiria, pentuja, ja vasta sitten viimeisenä BIS-kehä. Siellä tuomarin (Harry Tast) katse vain pyyhkäisi meidän ohi, ja arvasin kyllä että meidät taas karsitaan alkuvaiheessa pois. Ja näin kävikin. Mutta päästiin kotiin, jee!

Egon arvostelu tuolta päivältä oli:

"Mittasuhteiltaan tyypillinen, hyväluustoinen uros. Hyvä pään kiila. Hyvä pigmentti huulissa ja silmien ympärillä. Tyypilliset korvat. Hyvä rintakehän pituus. Hyvin kulmautuneet raajat. Oikeanlaatuinen karvapeite. Liikkuu erinomaisella askelpituudella kun pääsee raviin. Liikkuu hyvin edestä ja takaa."

Jatkossa ajattelin että kesällä voisi käydä vielä 1 tai 2 näyttelyä ihan huvin ja urheilun vuoksi... Varmaan la 17.7. Mäntsälän KR näyttely on aika vahvoilla, SSKYn erkkari Heinolassa su 15.8. myös mietityttää. Katsotaan nyt. Kuva oikealla on Lahdesta, Egon asento on aika hieno!

Huomenna tiistaina alkaa jälkitreenit ja sitten jatketaan tottistelua. Pian pääsee varmaan uimaankin luonnonvesiin!

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Toukokuu käyntiin koirakavereiden kanssa

Vapunpäivänä heitin Egon aamupäivällä autoon ja ajettiin Iinan luokse Itä-Helsingin suuntaan. Yhdessä Iinan ja Donnan & Lunan kanssa tehtiin reilun tunnin lenkki ihanissa maisemissa, vaikka ilma oli "hiukan" kolea ja tuulinen niin ei se koiria haitannut. Energinen Luna oli hyvää seuraa Egolle, joka yritti pysyä perässä sen minkä jaksoi. Lopussa tapahtui varsin harvinainen ilmiö - Egosta loppui virta eikä se jaksanut enää juosta Lunan perässä. Kivaa oli ja kotiinviemisinä oli tosiaan aikas väsynyt koira!

Sunnuntaina 2.5. käytiin illalla moikkaamassa Weissen Lindenhofin laumaa. Ego oli selvästi vähän väsynyt, eikä oikein rentoutunut riehumaan muiden kanssa, edes Essi-siskon kanssa (kuvassa istuvat vierekkäin). Poseerauskuva Egosta ja juuri 9v. täyttäneestä Gregor-isästä saatiin sentään otettua, vaikka Ego muuten pitikin kunnioittavaa välimatkaa isäpappaan. =)

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Jeeee!!!!

Näyttelykausi avattu ja tavoite saavutettiin heti ensimmäisessä näyttelyssä - SERTi siis lähti mukaan!!! Lauantaina 24.4. lähdettiin ajamaan klo 7 aikaan aamulla kohti Lahtea. Matkalla pysähdyttiin aamukahville ja samalla treffattiin näyttelyseura - Iina ja Donna. Ego ja Donna eivät olleet hetkeen nähneetkään, mutta yhteinen sävel löytyi taas heti. =) Messuhallilla perillä oltiin noin kolme varttia ennen kehän alkua ja se oli ihan sopivasti siihen että 1) minä rauhoituin alkuhösellysten ja jännityksen jälkeen... ja sitten 2) Ego rauhoittui. Valkkareita oli paljon mukana, junnu-uroksia oli 5, nuoria 1, avoimessa yhteensä 4 ja vielä valioluokassa 1. Ego oli viimeinen avoimessa luokassa ja sieltä tuli ERI, sitten avoimen voitto ja lopuksi vielä napsahti paras uros-voitto SERTin kera. Jeee!!! On meillä komea poika kyllä! Narttuja oli Donna mukaan lukien 16, ihanalle Donnalle EH avoimen luokan kolmas sija. ROP-kehässä voiton vei kaunis pitkäkarvainen junnu-narttu, Egolle siis VSP-ruusuke.
Arvostelu oli myös loistava:
"Correct breed type. Excellent head and expression. Correct dentition and pigmentation. Typical topline and tailset. Excellent forechest, ribcage could be a bit longer. Very well angulated in front and behind. Good mover. Correct coat texture. Excellent temperament and presentation."
Iinan kuvia odotellessa tässä pari viikon vanhaa kuvaa kun käytiin nopeasti Weissen Lindenhofin laumaa moikkaamassa matkalla hyvinkäälle.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Kevät tuli, lumi suli...

Aikaa on taas vierähtänyt useampi viikko viime kirjoituksesta.
Käytiin maaliskuun lopulla Kimin kanssa Lontoossa ja Harrod'silla olisi ollut vaikka mitä ihanuuksia koirille... tässä pari kuvaa pupcakes-tiskiltä... nämä kaikki siis koirien leivoksia... Egollekin löytyi muutama lelu, pussi herkkuja ja aktivointilelu missä nenä pääsee töihin. Ego oli matkan ajan ensimmäistä kertaa yökylässä ja kerralla 4 yötä. Kun saatiin koira kotiin niin kyllä alussa se oli tooosi kiltisti ja varovainen ettei me vaan karata uudestaan... =) Sinänsä yökyläily Kimin vanhemmilla oli sujunut tosi hyvin.

Pääsiäisenä käytiin uimassa, mukana oli Sissi-sisko, Indy-isosisko, Konsta-isoveli ja Johannan Lulu-sakemani. Kivaa oli taas ja uusi uimalelu sai ensimmäisen kasteensa.

Pääsiäisen jälkeisenä viikonloppuna käytiin Egon kanssa pikapiipahduksella Weissen Lindenhofin tyttöjen luona (pojat joutui olemaan sisällä) niin että tytöt pääsi jahtaamaan Egoa. Kuvassa Egon perässä Essi-sisko ja Amanda. Tuusulasta matka jatkui hyvinkäälle, Ahdenkallion maisemiin, missä Ego sai kirmata vapaana. Kotona odottikin kunnon pesu... Kurakelit ovat tulleet todella! Mutta ei parane valittaa kun koko talven pääsi helpolla! Nyt siis lunta on maassa enää pieniä kasoja ja sen verran on ollut + asteita (kymmenen paikkeilla) että Kimin allergiakausikin on alkanut. =(

Pääsiäisen jälkeen aloitettiin Egon kanssa tottistreenaus, vaikeaa, mutta ehkä alku aina hankalaa?! Nyt siis jatketaan jonkin aikaa tiistaisin agilityä ja keskiviikkoisin tottista. Näyttelykauden avaus lähestyy kovaa vauhtia ja minua jännittää jo nyt miten meidän macho-hormonien piinaama äijä pärjää muiden urosten kanssa samassa kehässä siivosti ja malttaa vielä ravata nätisti....

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Tyttökaveri kylässä

Tänään sunnuntaina nähtii pitkästä aikaa Egon "lapsuudenystävä" Flicca.
Olipa sekä Egolle että Flicalle tullut kokoa sitten viime näkemän!

Hauskaa oli, ainakin Egolla, Flicallakin ainakin aluksi, mutta lopussa taisi hermo olla vähän tiukalla innokkaan ihailijan kanssa... =)

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Vihdoinkin uimaan!

Lauantaina 13.3. oli aivan ihana maaliskuinen päivä, aurinko paistoi ja lämmitti ja oli aivan loistava keli metsälenkille Egon kanssa. =)

Sunnuntaina 14.3. uskalsimme vihdoin lähteä uimaan Egon kanssa (kun pitkään vaivanneet nielu- ja sen jälkeen korvatulehdus on vihdoin selätetty). Mukana menossa oli Sissi-sisko, Indy-isosisko ja Indyn poika Roy. Ego selvästi nautti ja veteli komeilla loikilla altaaseen. Kotiin päästyämme ruokakulho tyhjeni hujauksessa ja sen jälkeen uni maistui...