tiistai 26. tammikuuta 2010

Vuosi 2010 käyntiin sairastellen

Jotenkin näin talvella ei jaksa/viitsi päivitellä niin usein kun kesällä. Voi myös olla että ei ole tullut kameran kanssa räpsittyä kuviakaan viime aikoina. Niinpä tämä päivitys poikkeuksellisesti ilman kuvia!

Joulu meni vauhdilla, Egon suosikkilahja on varmaan kumikana joka VINKUU ja on siis iiihana. Ainakin kerran kana on saanut Egon ulvomaan myös, joku kerta pitää koittaa ikuistaa videolle!! Pukki toi myös herkkua jos jonkinlaista, syötävää riitti vielä tammikuulle pitkäksi aikaa! =)

Joulun jälkeen varattiin Egolle lääkärikäynti, tuntui että oli rapsutellut korvia tavallista enemmän ja haluttiin varmistaa ettei korviin ole jäänyt muhimaan mitään kun ulkona on jatkuvasti pää lumihangessa. Kimi käytti Egon lääkärissä ja korvista ei löytynyt mitään, mutta sen sijaan Egolla todettiin paha nielurisatulehdus. Siispä antibioottikuuri ja tulehduskipulääkettä. Ja uimakielto, su 3.1. piti olla uimakeikka. =( Päällisin puolin siis koirasta ei huomannut mitään muuta kuin tuon korvan rapsuttelun. Söi ja joi ja riehui ihan normaalisti. Ja sama jatkui lääkekuurin ajan, mitä nyt tietty lääkkeet saa vatsan löystymään.

Uusivuosi meni jälleen hienosti - on ihanaa kun Egon kanssa ei tarvitse paukuista stressata. Viiden aikaan lenkillä ei vielä paukkuja kuulunut (kiristyneet ohjeet vaikuttivat selvästi!) ja sitten tulikin jo vieraat joissa riitti vahtimista! Ego-raasu ei saanut edes päiväunia kun olimme kummatkin Kimin kanssa kotona, ja vieraiden aikana ei tietenkään voi nukkua. Ei senkään jälkeen kun 2 pienen vauvan saanutta pariskuntaa lähtivät kotiin ja makuuhuone olisi ollut mukavan rauhallinen... Ehei, kaikki vieraat piti vahtia loppuun saakka vaikka silmät kuinka lurpottivat. Puolen yön aikaan lähdettiin ulos ampumaan raketteja ja Ego lähti mukaan. Lapset jäivät kahden Minnan kanssa kauemmas kun me "pyromaanit" mentiin ampumaan raketteja. Ego vinkui minun ja Kimin perään kovasti ja kiinnostavia oli myös raketeista irtoavat "kepit"... =) Raketeista siis viis, pauke ei Egoa haitannut, kunhan vaan lauma pysyy hallussa. =) Vieraiden lähdettyä pääsi Egokin vihdoin nukkumaan, oli kyllä totaalisen puhki....

Pakkasten jatkuessa ostin myös eläinkaupasta tassuvahaa, kätevässä puikkomuodossa. Kovilla pakkasilla Ego on välillä nostellut tassujaan, mutta nyt kun on sipaissut ennen ulos lähtöä puikosta rasvaa anturoihin, en ole enää nähnyt tassujen nostelua.

Jälkitarkastuksessa vuodenvaihteen jälkeen todettiin ettei nielu ole vielä rauhoittunut ja 10 päivän antibioottikuuria jatkettiin vielä viidellä päivällä. Sen jälkeen pidettiin viikko taukoa ja sen jälkeen taas lääkärikäynnille viime tiistaina 19. päivä. Sillä kerralla Ego rauhoitettiin jotta lääkäri sai puhdistettua tonsillat, ell:n mukaan paranemista oli kuitenkin tapahtunut, joten jatkettiin vielä viikko ilman lääkettä. Juuri äsken juttelin sovitun mukaisesti lääkärin kanssa ja kerroin kuinka Ego raapii oikeaa korvaansa edelleen joka päivä, kunnon örinän säestyksellä, pitkään ja hartaasti, joten ihan selkeästi joku siellä syvällä korvassa nyt ärsyttää niin että pitää raapia. Lääkärin kommentti olikin arvattavissa - uusi antibioottikuuri vielä päälle 10 päiväksi ja tarvittaessa myös kipulääkettä että Ego (ja me) saadaan nukkua yö ilman korvan rapsutusta örinöineen. Kurjaa, etenkin kun noi lääkekuurit vetää Egon vatsan aina löysälle, mutta tärkeintä on nyt saada tulehdus pois sieltä kurkusta.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Tilannepäivitystä

Talvi sitten saapui vihdoinkin ja Ego pääsee peuhaamaan lumessa. Eikä tarvitse aina pestä tassuja lenkin jälkeen. Tai siis alustapesuhan se on nimeltään; tassut ja mahan alus.... =)
Nyt pitää kuivata leuka ja irrotella lumet tassuista, parempi näin!

Joulukuun alkupuolella treffattiin velipuoli Domo (kuvassa vasemmalla), jonka isä on siis myös Gregor. Äijät ärähteli toisilleen ja hetki vapaana osoitti että hihnassa parempi. Käveltiin yhdessä lenkki ja se sujui ilman suurempia ärähtelyitä. Oli kiva nähdä ja pitää käydä toistekin lenkillä!

Sunnuntaina 13. joulukuuta alkoi "uimakausi"... =) Ensin oli "tyttöjen" vuoro, missä oli mamma-Ophi, Rosi, Donna ja Indyn tytär Tyyne. Poikien vuorolla oli Egon lisäksi Indyn pojat Roi ja Pessi. Vähän mietitytti etukäteen mitä hommasta tulee kun ulkona Pessi ja Roi rähisi toisilleen, ja vähän Egollekin, mutta olen kuitenkin ylpeä Egosta joka ei ärsyyntynyt ollenkaan nuorempien poitsujen rähinöistä. Altaalle kun päästiin niin kaikki keskittyi uimispuuhiin, ja kaikki sujui oikein sopuisasti. Kolmen viikon päästä uusiksi!!


Joulu lähestyy mutta Egolla on ollut joulua jo vähän etukäteen Kimin Tallinnan-tuliaisen merkeissä (oranssi piippaava pehmolelu) ja lisäksi päivitin rakkaan Ikean pehmo(jalka-)pallon uuteen. Miten tuntuu että ennen pallo oli isompi... vai onko nyt koira sittenkin isompi? =)



Lopuksi vielä muutama uusi kuva ensimmäisten kunnon lumisateiden jälkeen metsälenkiltä (la 19.12.).

maanantai 16. marraskuuta 2009

Kuvaustulokset

Itse influenssan kourissa kotona, mutta piristäviä uutisia saapui sähköpostilla kennelliitosta:
Kyyynärät kummatkin 0, mutta vasen lonkka oli laskenut B:ksi, toinen pysyi A:na. Mutta siis hienoa silti! Saatteessa oli maininta että oikea kyynärpää on rajatapaus, mutta... jee!
Myös silmälausunto on jo netissä, kohta varmaan noi lonkat ja kyynärätkin.

Nyt sohvalle takaisin... Ego on alkuperäisen suunnitelman mukaan hoidossa Kimin vanhemmilla, ihan hyvä koska tässä kunnossa musta ei oo lenkittäjäksi. Eilenkin Ego ihmetteli miksi makaan sohvalla koko päivän. =(

torstai 5. marraskuuta 2009

Kuvauksissa

Eilen käytiin vihdoin ottamassa Egosta kuvia: Ensin tutkittiin silmät ja sitten otettiin röntgenkuvia. Paikka ja eläinlääkäri olivat meille uusi tuttavuus (Tikki, Pakilassa), mutta Egoa ei uudet paikat jännitä, uteliaana se vaan vouhottaa menemään.

Odotushuoneessa Ego punnittiin (38.8kg!!!) ja laitettiin myös Egon silmiin tipat, ja hetken vaikutusajan jälkeen päästiin silmätutkimukseen. Kimi piteli Egoa kiinni ja lääkäri tutki silmät. Silmät oli kunnossa, eli mitään ei löytynyt. Sitten Ego sai rauhotuspiikin ja mentiin odotushuoneeseen ...hmm... no odottelemaan tietty. =)
Pikkuhiljaa alkoi aine vaikuttaa, vielä kun pää jo painui maahan, piti skarpata ja haukkua kovasti kun joku tuli huoneeseen... =) Kun Ego oli ihan veltto, ell ja Kimi kantoivat Egon röntgenhuoneeseen, minne minä sitten jäin avuksi. Ensin otettiin lonkkakuvat selällään, minä kiskoin etujaloista ja lääkäri takajaloista. Kyynärpäät sitten kyljellään. Ell kävi tarkistamassa kuvat jonka jälkeen otettiin vielä yksi lonkkakuva lisää. Sitten herätyspiikki ja Egon kantaminen odotushuoneeseen. Aika nopeasti alkoi pää nousemaan ja sitten olikin jo kiire kotiin. Ego piippasi koko kotimatkan ja vielä kotonakin. Kuola vaan valui kun reppana seisoi pystyssä ja tuijotti katse lasittuneena jonnekin. Pari kertaa piti komentaa maahan kun ei hommassa tuntunut olevan mitään järkeä tai suuntaa. Ei tarvinnut kauheasti neuvotella iltalenkille lähdöstä kun toinen reppana oli ihan veto veks. Kotona oltiin siis seitsemän aikoihin ja joskus puoli 11 illalla iski Egolla nälkä ja melkein koko kupillinen hävisi vauhdilla. Tänä aamuna ruokakuppi olikin tuttuun tapaan taas tyhjä, ja koirakin taas oma normaali, aamu-uninen, itsensä. =)
Ja niin ne tulokset... Silmät siis terveet, lonkat lähti A:na ja kyynärpäät 0/?... eli nollat kai, mutta toinen (oikea) kyynärpää oli vähän epäselvä, toivotaan että on myös o tai korkeintaan 1. Niin ja toivotaan että tulokset pysyy...

Ja kuvassa siis vasemmalla Ego, oikealla isänsä Gregor ja keskellä poseeraa Amanda. =)

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Kuulumisia pitkästä aikaa

Jopas taas on aikaa vierähtänyt!
Näytelmät ovat ohi tältä vuodelta, ja ollaan vähän treenailtu agia, ja vietetty ihan normaalia arkista elämää (kuten sohvalla makoilua, kuva oikealla).
Pupuja täällä espoossa piisaa, niin rusakoita kuin kanejakin, ja Ego mokoma on niitä päässyt jahtaamaan ihan liian usein. Iltalenkeillä joutuu pysyttelemään valaistuilla reiteillä ja ollaan käyty välillä koirapuistossakin. Tuttavuutta on tehty niin huskynartun kuin dobberin pennun kanssa. Egon tyyli vaan on joistain koirista vähän pelottava: Sisään aitaukseen hirmuisella uholla, nuuhkimaan sentin päähän toisesta. Sitten kun on nuuhkaistu, ei yleensä muut kiinnosta.
Vatsan kanssa on viime aikoina ollut ongelmia, välillä joutuu öisin päästämään herraa takapihalle moneenkin otteeseen. On kokeiltu tehobaktit ja riisit mutta

pysyvää rauhoittumista ei olla vielä saavutettu. Seurantaa, seurantaa...

Tänään sunnuntaina, 1.11. käytiin katsomassa ihanaa Weissen Lindenhofin laumaa. Dai joutui pysyttelemään sisällä,

mutta Ego pääsi riehumaan muun lauman kanssa ja oli kyllä super-kivaa! Grego-iskä rähähti pojalleen aluksi pari kertaa, ja sen jälkeen Ego kiersi isipapan kunnioittavan välimatkan päästä. =)


Lopuksi pääsimme sisälle katsomaan reilun kuuden viikon ikäisiä pentuja, ihan mielettömän suloisia. On vaikea uskoa että Ego, joka nyt vielä on ottanut vähän massaa, olisi joskus ollut noin pieni! Egon mielestä pennut olivat vähän pelottavia ja epäilyttäviä, kerran piti vähän murahtaakin kun mokomat koittivat kiivetä aidan yli... =)

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Sateinen ja aurinkoinen syyskuu

Toiseksi viimeinen näyttelysunnuntai valkeni sateisena... Tais siis Espoossa ei satanut, mutta puolessa välissä kehä kolmosta sade alkoi. Hakunilan urheilukenttä oli nurmikkoa/lätäköitä/kuraa... Joten lenkkarit vaihtui kumisaappaisiin.

Norjalainen tuomari tuijotteli Egoa jo ennen kehän alkua ja vielä arvostellessaan toista nuorten luokan urosta, mutta silti saimme hienosta suorituksesta "vain" EH:n.

Arvostelu kokonaisuudessaan:
"Mycket bra typ men ganska platt o riktigt långsträckt. Huvudet ngt långt o smalt. Fina ögon o äror. Gott pigment. God hals o överlinje. Kort kors. Normalt vinklad. Ganska smal sett fram o bakifrån. Goda -ei saa tekstistä selvää-. Ganska kort hårlag. Raka mellanhänder.
Suomennettuna jotenkin näin:
Erittäin hyvä tyyppi mutta aika tasainen ja hyvin pitkänomainen. Pää hieman pitkä ja kapea. Kauniit silmät ja korvat. Hyvä pigmentti. Hyvä kaula ja ylälinja. Lyhyt risti(?). Normaalit kulmaukset. Aika kapea edestä ja takaa. Aika lyhyt karva. Suorat väliluut(?).


Hyvinkään näyttelypäiväksi su 20.9. oli luvattu aurinkoa, ja päivä olikin tosi nätti, auringossa varmaan lähemmäs +20 astetta. Tällä kertaa raahasin Kimin mukaan onnea tuomaan. Tosin Egoa taisi ennemminkin häiritä kun piti vahtia minun lisäkseni Kimiä ja vanhempiani... =)

Uroksia oli ilmoitettuna ja paikalla vain 2, ja napattiin heti alkuunsa ERI+SERT+PU... Narttuja oli 3, joista valioluokassa kisannut Indy vei voiton ja niinpä päästiin Indyn ja Hannelen kanssa uudestaan kehään. Indy vei sitten ROP-ruusukkeen varmalla ja kokeneella esiintymisellä, Ego sen sijaan katseli koko ajan "laumaansa" yleisöstä... =) Mutta hieno suoritus silti, VSP ja se toivottu toinen SERTi! Ensi keväänä sitten jatketaan kolmannen sertin metsästyksen merkeissä näyttelyissä.

Arvostelu kokonaisuudessaan (ja selvällä suomenkielellä):
"Erinomaista tyyppiä oleva nuorukainen. Riittävät mittasuhteet, tyypilliset linjat. Hyvä nuoren koiran pää, oikea ilme. Lupaava ylälinja ja ryhti. Hieman pysty olkavarsi. Tyypillinen tapa liikkua. Karva ei parhaimmillaan."

Nyt tosiaan näyttelytauolle, jatketaan ensi vuonna, nyt treenaillaan agilityä, jossain vaiheessa palataan uima-altaaseen, ja katsotaan nyt mitä muuta kivaa keksitään!

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Tikit pois ja menoksi

Egon tassu on parantunut ihan mukavasti ja riehumista on varovasti alettu harrastaa jälleen... =)
Tikit lähti pois ma 3.8. ja sen jälkeen otettiin vielä vähän aikaa iisimmin, mutta nyt on jo käyty metsässä ja niitylläkin rymyämässä.

Sunnuntaina 9.8. jatkettiin näyttelykesää Tuomarinkartanossa ryhmänäyttelyssä. Valkkareita oli ilmoitettu 5, paikalla 4... Liekö tuomari ollut osasyy katoon... =) Tiedossa oli mitä haettiin ja ennakko-odotukset eivät menneet pieleen. Niinpä Egon arvostelu oli hyvä, perus EH. Sinänsä olen tosi tyytyväinen meidän suoritukseen, Ego juoksi nätisti, vain muutama laukka-askel... Seisominen sujui... Ylipäänsä oikein onnistunut harjoitus! Ai niin, pakko kommentoida että kehässä ensimmäinen kommentti tuomarilta oli: "Minun kehääni ei sitten tulla kuristuspannassa." Aika hassua - kaikilla sellainen näytti olevan, myös sillä VSP uroksella meidän jälkeen, eikä heille oltu mitään sanottu! Ehkä tuomaria ärsytti kun jouduin heti alun kävelyssä (!!!) kiskomaan Egoa joka kulki kuono maassa... Kentässä oli jotain kiinnostavia hajuja kun muutkin samassa kohdassa nuuskuttivat. No anyway, hienosti meni, aurinkoinen aamupäivä ja Ego vielä nauratti kaikkia pitämällä taas sellaista hassua ulinaa... "olen väsy, viekää minut kotiin".. ououou...
Kolme näytelmää vielä jäljellä, parin viikon välein. Sen jälkeen lomalle näyttelyistä, tosin joulukuun messarin näyttelyt on vielä harkinnassa.
Tässä vielä Egon arvostelu:
"Suuri, keskivoimakas. Hyvä tyyppi. Hyvät päänlinjat. Normaali säkä, suora selkä, saisi olla kiinteämpi. Pysty lantio. Pysty olkavarsi. Hyvät takaosan kulmaukset. Yhdensuuntainen takaa, löysä edestä. Toimiva takatyöntö, riittävä etuaskel."

Tänään sunnuntaina, 23.8. ajeltiin aamulla isäni kanssa Heinolaan. Valkkareita oli ilmoitettu 15, tosin ainakin uroksista yksi puuttui. Tuomarina oli ruotsalainen Boo Lundström, josta ei ainakaan ennakkoon ollut kuultu kokemuksia. No, saatiin ihan hyvä arvostelu, EH, ja kehässäkin meni mainiosti ottaen huomioon että herran hormonit hyrräsivät paikalla olevien narttujen johdosta ja viereisellä nurmikentälläkin oli iiiiihania tuoksuja niin että huulet väpätti ja kuola vaan valui... =)
Egon arvostelu på svenska är här:
"Lovande unghund. God könsprägel. Välpigmenterad. Korrekt bett. Bra överlinje, något smal in fronten. Lång, bra bröstkorg. Utmärkt kors. Bra svans. Bra ben & tassar. Rör sig lite löst fram; bra bak. Mycket bra pälskvalite. Önskar lite mer massa i framstället."
Vapaasti suomennettuna:
Lupaava nuori uros. Hyvä sukupuolileima. Hyvä pigmentti. Oikea purenta. Hyvä ylälinja, hieman niukka edestä(?). Pitkä, hyvä rintakehä. Erinomainen risti (mikä on koiran risti?). Hyvä häntä. Hyvät jalat & käpälät. Liikkuu vähän löysästi edestä, hyvin takaa. Erittäin hyvä turkinlaatu. Saisi olla vähän lisää massaa etuosassa.

Noin, seuraavaksi sitten Hakunilaan parin viikon päästä, vuorossa hollantilainen tuomari!