Aluksi tietysti uusi kuva Egon nukkuma-asennoista... Tällä kertaa sohvalla.
paikallaoloni taisi hieman häiritä, muutaman kuvan sain kuitenkin napsittua! Flyballissa Ego välillä vähän varastaa lähdössä, se ääni kun pallo napsahtaa telineeseen on todella houkutteleva starttikäsky! =) Hienosti pallo kuitenkin
Lauantaina 27.6. oli aamulla aikainen herätys ja helteisen perjantain(ja koko viikon) jälkeen oli ylläri herätä sateen ropinaan (kun sitä ei ennusteissa luvattu). Päästin ihan ajallaan matkaan ja otettiin vielä Linnatuulessa pieni stoppi aamukakan ja pallon heittelyn merkeissä. Kaurialan urheilukenttä löytyi helposti, oltiin paikalla melkein tunti ennen kehää, ehdittiin nuuhkimaan ympäri aluetta rauhassa ennen Maritan & Dain ja Hannelen & Sissin saapumista. Junnu-urokset pääsi kehään heti ainokaisen pennun jälkeen, ja Ego viimeisenä. Voitto napsahti kolmesta vastustajasta ihan hyvällä käytöksellä. Avoimesta luokasta tuli 2 "vastustajaa" paras uros-kehään, kaikki 3 koiraa tosin Weissen Lindenhofista!!! Voiton vei Daidai, kakkosena Egon täys(iso)veli Cosmo ja Ego kolmantena. Koska Marita ei ottanut SERTiä vastaan, sai Cosmo kolmannen SERTinsä ja Ego sai VASERTin. Hieno suoritus kaikilta! Sissi-siskon napattua EH:n
Tässä kuvassa tarkkaillaan Dain ja Maritan menoa "korva tarkkana"! =)
Kaikkiaan päivä sujui oikein hienosti, olen oikein tyytyväinen että sain pidettyä itseni rauhallisena ja niinpä Egokin oli mukavan rauhallinen... tai no kasvattajakehässä alkoi jo väsymys painamaan.
Arvostelu kokonaisuudessaan:
"Very promising young male. Exc. type & proportions. Still needs time for final development. Correct head & expression. Full dentition
. Correct ear carriage. Typical topline & tailset. Still needs better forechest. Very well angulated in front & behind. Moves with very good drive. Exc. coat texture."Seuraavan kerran kehään sitten viikon kuluttua!








