keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Uimassa taas ja lisää kuvia

Hyvinkäällä käytiin taas polskimassa la 16.5. viiden valkkarin voimin. Kerta kerralta uiminen sujuu paremmin, ilman alun pystyasennossa pärskimisiä. Ego ottaa kunnon loikan ja hyppää "pommilla" altaaseen lelun perässä. Ulinatkin ovat kuivausvaiheessa jääneet vähemmälle, ilmeisesti ei reissu ole enää niin uuvuttava kuin alussa.. Kerran ajeteltiin vielä käydä hallissa uimassa ennenkuin siirrytään "luonnonvesiin".

Tiistaina 26.5. tuli postia Kennelliitolta: Dopingnäytteen tutkimustulos.
"Näyte:Negatiivinen
Em. koirasta ei ole siitä otetussa virtsanäytteessä laboratorion tutkimuksissa löytynyt vieraita aineita."
Tulos siis ei mikään ylläri, tulipahan koettua käytännössä Kennelliiton palvelua! =)

Agility jatkuu kesäkuun loppuun, samoin kuin flyball-kurssi, jonka Kimi aloitti Egon kanssa torstaina 21.5.

Hämeenlinnan näyttelyyn juhannuksen jälkeen (la 27.6.) lähti ilmoittautuminen, nyt jahkailen la 4.7. Tuusulan ja su 5.7. Hyvinkään näyttelyiden kesken, päätin että sittenkin valitsen vain toisen, en molempia. No, vielä ehtii viikonloppunakin pohtia... =)

Tässä vielä Johannan ottamia kuvia Lahden näyttelystä 26.4. ja siellä kasvattajaluokasta. Kuvissa Daidai, Ego, Sissi ja Cosmo.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Agi-treeneissä ja näyttelyssä

Keskiviikkona 6.5. päästiin pitkästä aikaa agility-treeneihin.

Ohjaaja-Ulla oli taas Egon mielestä vähän pelottava, mutta Donna, Sissi ja Indy oli jo tutumpia, kiitos varmaankin yhteisten uimareissujen.

Marita+Essi+Diamond eivät päässeet paikalle, joten treenattiin nelisin pari tuntia. Tauolla Ego pääsi kirmaamaan Donnan kanssa pellolla oikein kunnolla, kivaa! Treenit sujuivat hienosti ja Hannelen kameralla

ehdittiin vielä räpsimään kuviakin. Vaikeaa vaan on välillä ohjaajallekin muistaa millä kädellä ohjaa ja minne pitää liikkua! Kivaa silti!


Lauantaiksi 9.5.2009 luvattiin sadetta jo monta päivää aikaisemmin... "lauantain aikana saderintama kulkee suomen yli itään.." Juu, näin tosiaan kävi, ensimmäinen ulkonäyttely vesisateessa oli tosiasia. Oltiin Egon kanssa paikalla

jo 10:30, käytiin tutustumassa alueeseen ja löydettiin oikea kehä. Vettä tuli kunnolla ja sadetakki valutti vedet mukavasti housuille. Kehä oli hieman myöhässä, ehkä vartin yli 12 päästiin kehään. Junnu-uroksia oli 3 kpl, ja kaikki saivat ERI-arvion. Kilpailuluokassa otettiin Egon kanssa voitto kotiin. Nuorten luokassa oli uroksia 2 kpl, joista toinen DaiDai, ja avoimessa 1 uros. Paras uros-kehässä meitä oli sitten kolme koiraa, ja siitä otettiin sitten voitto kotiin SERTin kera!!! Samalla voitto toi tullessaan "arpavoiton" - Kennelliiton edustaja tuli kertomaan että Ego pääsee antamaan doping-näytteen! Odoteltiin vielä että Sissi-sisko vei voiton nartuissa - saaden myös SERTin-, ja päästiin sisarusten kesken sitten ROP-kehään. Sieltä napattiin ROP-ruusuke ja Sissi-siskolle siis VSP. Aivan mahtava suoritus sisaruksilta kyllä! Ja E-pentueeseen nyt 2 SERTiä lisää, nyt siis seitsemästä pennusta kolmella jo SERTi, ja ikää ei vielä ole kauheasti! Upeaa, kiitokset Weissen Lindenhofiin hienoista geeneistä!!!

Tuomarin arvostelu oli:
"Kaunis tasapainoinen uros. Erinomaiset mittasuhteet. Selvä sukupuolileima. Tasapainoisesti kulmautunut. Tehokkaat liikkeet. Miellyttäväilmeinen pää. Pään linjat voisivat olla yhdensuuntaisemmat profiilissa. Eturinta voisi olla korostuneempi. Hyvässä kunnossa. Esitetään edukseen."

ROP-kehän jälkeen vuorossa oli sitten doping-näyte. Käytiin ensin valkkaamassa mihin kuppiin pissataan, sitten mentiin puiden luo. Onneksi Egon edellisestä pissasta oli aikaa, joten sopivan puun osuttua kohdalle tungin kuppia Egon ja puun väliin, ja saatiin kuin saatiinkin kerralla riittävä määrä kuppiin. Paperien täyttämisen jälkeen homma oli siinä, odotellaan postia kuukauden päästä kotiin tuloksista.

Näytteen antamisen jälkeen kuultiin että ryhmäkehät alkavat vasta noin klo 16 ja että meillä siis oli pari tuntia aikaa. Onneksi vanhempani olivat kotosalla ja saatiin käydä siellä kuivattelemassa ja vähän syömässä jotain. Kuivin sukin ja hetken hengähtäneenä palattiin Tuomarinkartanoon. Ensin kehässä oli parhaat pennut, sitten parhaat veteraani ja sitten parhaat käyttökoirat, ja lopuksi kaikki ROPit. Koiria oli siis kehässä aika paljon, ja kuten jo arvasin, Ego karsiutui heti ensimmäisten mukana. Mutta hieno suoritus sille päivälle, ja vihdoin päästiin kotiin lepäämään ja syömään. Aika puhki oli Ego illalla, pieni lenkki tehtiin ja heiteltiin keppiä puistossa.
Nyt Egolla onkin muutama rauhallisempi päivä edessä, tälle viikolle mahtuu kuitenkin vielä kahdet agility-treenit ja yksi uimakerta... =)

tiistai 5. toukokuuta 2009

Näyttelyssä ja uimassa ja riehumassa

Huhtikuu loppui vauhdikkaaasti...

Ensin avattiin näyttelykausi. Tai no oltiinhan me Lahdessa tammikuussa, mutta nyt sitten alkoi varsinainen sesonki. =)
Su 26.4. oli herätys aamuvarhaisella (muutaman hassun yöuni-tunnin jälkeen) kello 06:00 ja ensin ajettiin Johannan luo missä minä ja Ego siirryttiin Johannan ja Flican kanssa vähän isompaan autoon, ja nokka kohti Lahtea. Matkalla otettiin yksi pysähdys, ja perillä oltiin hyvissä ajoin yhdeksän maissa. Saatiin häkki ja "leiri" pystyyn hyvälle paikalle. Uroksia oli junioriluokassa vain 2, joten homma oli nopeasti ohi. Ensin piti juosta 2 kertaa ympäri kehää, ja heti ensimmäisellä kierroksella Ego otti pätkän laukkaa sekaan. Just. Sitten kun odotettiin arvostelua, niin piti tuijottaa ja haukkua siihen suuntaan missä tutut koirineen olivat. Tuomarin katsoessa hampaita meni tuomari mokoma eteen niin että Ego ei nähnyt tuttuja ja piti vähän rimpuilla. En saanut mitään kontaktia koiraan edes lihapullalla houkuttelemalla. Huokaus. Tässä loppuvaiheessa jo olin itse aika hermostunut, joten helpotuksen huokaus oli todellinen kun sitten kuitenkin saatiin EH. Tosin tuomari kommentoi/pelotteli vielä että meinasi antaa EVAn. Kysyin, että siitä syystä kun rimpuili hampaiden näytössä, mutta kuulema syynä käytös yleensä. Ja kehoitus viedä herra rauhoittumaan.
No käytiin Egon kanssa ulkona nuuhkimassa nurmikkoa ja tuulettumassa, mutta ei sekään auttanut. Laitoin Egon häkkiin, mutta sieltäkin piti koittaa tulla ulos. Vasta Hannelen idea toimi: Laitoin häkistä kaikki luukut kiinni niin että Ego jäi pimeyteen. Kiitokset Hannelelle hyvästä ideasta - Ego oli oma itsensä kun mentiin kasvattajakehään. Ihan eri koira ja esittäjäkin... Ehkä minunkin olisi pitänyt mennä pimeään häkkiin rauhoittumaan, onneksi riitti että Ego oli siellä. =) Egoon sai taas kontaktin eikä se haukkunut ollenkaan DaiDain ja Sissi-siskon välissä. Olin ajatellut että en ota häkkiä seuraavaan näyttelyyn kun ollaan ulkona, mutta ehkä sittenkin pohdin asiaa toisen kerran vielä. Seuraava näyttely-koitos on tosiaan jo parin viikon päästä!

Arvostelu Lahdessa oli kokonaisuudessaan: "Kovin levottomasti esiintyvä. Oikea päänmalli, oikeanlainen pigmentti. Riittävät etu-, erinomaiset takakulmaukset. Hyvä ylälinja. Liikkuu hyvin niin halutessaan kunhan rauhoittuu. Hyvä karva. Käyttäytymisessä paljon toivomisen varaa, eikä johdu koirasta."

Tiistaina 28.4. Ego oli taas uimassa, tällä kertaa Kimin kanssa, laumassa oli tällä kertaa 5 koiraa; Ego + Amanda + Indy + Sissi + Donna. Veikkaan että kuvassa on ainakin Ego ja Indy, en tosin ole ihan varma... =)
Seuraavalla kerralla on taas minun vuoroni uittaa koiraa altaassa muutaman viikon päästä!

Vapunpäivänä käytiin Egon kanssa riehumassa Maritan luona. Ulkona oli Essi-sisko ja DaiDai. Alussa ensimmäisen vartin ajan Dai teki Egolle selväksi että ollaan hänen reviirillään, ja Ego vikisi ja kulki aidan viertä. Sitten kun järjestys oli Dain mielestä tullut selväksi, homma sujui tosi hyvin ja sopuisasti. Välillä jos Ego yritti hypätä Essin selkään, saattoi Dai tulla väliin kertomaan että ei ole sopivaa yrittää hänen laumansa narttua... =)
Weissen Lindenhofin jälkeen matka jatkui hyvinkäälle, missä käveltiin nelisen kilometriä keskustaan, palloiltiin ja kahviteltiin siellä ihmisten keskellä, ja sitten käveltiin takaisin. Sitten oli edessä vielä ajomatka kotiin, mutta ei kyllä pitkää lenkkiä Ego tarvinnut illalla moisen rankan päivän jälkeen! =) Teki ihan hyvää nähdä Mirka-siskon poikia, huomata etteivät ole vaarallisia. Myös ihmisvilinä torilla oli hyvää harjoitusta!

Vapun jälkeinen lauantai ja sunnuntai kuluivat ulkona, Egolla on ollut iso homma vahtia aamusta alkaen terassin rakentajia. Päiväunet kun on jääneet aamulenkin jälkeen väliin, on iltaisin sisällä haahuillut valkoinen koira silmät kunnolla ristissä. =)

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Vähän päivitystä...

Eläinlääkärillä käytiin ke 1.4. ottamassa toinen rabies-piikki, samalla punnittiin herra; 35,6 kiloa kun ikää on 13,5kk. Lääkärikäynnit sujuvat edelleen helposti, Ego nuuskuttelee paikkaa ja lääkäriä kiinnostuneena, ja välillä lääkärisetä heittelee Egolle namia jotka se hienosti nappaa ilmasta suuhunsa. =)

Huomaa kyllä että hormonit jyllää poitsulla välillä... Joskus lenkillä pitää merkata kovasti, joskus taas hyvä että muistaa pissata ollenkaan. Minnan kanssa lenkillä oli vastaan tullut ihan hurjan pelottava nainen (ilman koiraa) ja muutenkin välillä Ego huomaa jotain tooosi pelottavia juttuja matkan varrella. Yleensä jotain sellaista ( esim. kivi tai tuoli jonkun aidan takana ) joka on ollut samalla paikalla vaikka kuinka kauan.

Käytöskoulutuksen jälkeen ollaan jatkettu sisääntullessa huomioimattomuutta, ja välillä Ego innostukseltaan malttaa/muistaa mennä omalle petille istumaan ja odottamaan että sitä moikkaa siellä tai sitten pyytää luokseen moikkaamaan. Vaikeaahan se on ja välillä täytyykin vähän auttaa muistamaan menemällä itse petin viereen seisomaan. On ihan käsittämätöntä kuinka iloinen Ego voi olla kun tulee kotiin vaikka lyhyemmänkin poissaolon jälkeen, tuntuu että koko koiraa heiluu hännän mukana ja piipitys on ihan loputon.

Pääsiäismaanantaina olin Egon kanssa taas hyvinkäällä uimassa, tällä kertaa mukana oli Essi-sisko, sekä isosiskot Indy ja Donna. Kivaa oli ja väsyneenä Ego taas piti hassua ulvontaa. Kuvassa Ego etualalla jaIndy takana.

Agility jatkui parin viikon tauon jälkeen, kivaa on ollut, paitsi välillä Ego alkaa jännittämään ja menee aikaa että sen saa rentoutumaan. Murrosikäisen metkuja, luulen... Esteet ei pelota vaan ihmiset (kouluttaja eniten) ja äkilliset äänet jostain. Noo, eiköhän tuo helpota taas ajan mittaan.

Nyt ollaan parin viikon ajan välillä treeneiltu näyttelyjuttujakin - ensimmäisissä ympyrän juoksuharjoituksissa Ego pinkoi ihan täysiä, nyt alkaa meno näyttämään jo aika siedettävältä. Sunnuntaina ollaan siis menossa Lahteen kv-näyttelyyn ja pari viikkoa sen jälkeen on toinen näyttely tiedossa. Mutta lisää kuulumisia viikonlopun jälkeen!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Ensimmäinen uimareissu+kuvia

Perjantaina 20.3. oltiin Essi-ja Sissi-siskojen sekä Indy-isosiskon kanssa tutustumassa Hyvinkään Koirakylpylään. Oli kyllä kivaa!
Ego kokeneimpana uimarina aloitti ensin, pelastusliivit päällä oli ohjaajan helpompi opastaa koiria rampin käyttöön. Eli uima-altaaseen oli rampit kummassakin päässä. Mukana olleet uudet vesilelut helpottivat hommaa myös, ja muutaman altaanmitan jälkeen otettiinkin Egolta pelastusliivit pois niin oli vähän vapautuneempi olo, alussa kun liivit puettiin ne oli herran mielestä ihan nolo kapistus ja muutaman hypyn arvoinen... =)
Indy tuli altaaseen seuraavana ja kun Sissi ja Essi oli saatu altaaseen myös, oli Egolla kova paimentaminen päällä. =) Puoli tuntia kului nopeasti mutta oli ihan riittävä aika, lopussa Ego alkoi jo vähän piippaamaan väsymystään. Ei vain se uiminen, mutta uusi jännä paikka ja siskot ja kierroksia päällä lelujen ja riehumisen takia. Uima-ajan päätyttyä oli vuorossa kuivausta ja paikan kuivauslaite osoittautuikin todella tehokkaaksi ja koirat saatiin melkein kuiviksi ennen kotiinlähtöä. Varattiin uusi aika pääsiäiseksi ja mukaan tarttui Egolle vielä luu, jota nautittiin rankan päivän iltana suurella hartaudella.

Sunnuntaina 22.3. oli taas ihanan aurinkoinen kevätpäivä ja Kimin ollessa pelireissulla Ilmajoella, lähdettiin Egon kanssa kaksin metsään ja muistin kerrankin ottaa kameran mukaan. Oli kiva reissu ja on kyllä nykyään niin mukavaa pitää Egoa hihnassakin kun homma sujuu nätisti ja ilman kiskomista. Välillä vastaantulevat koirat vähän jännittävät mutta pikuhiljaa paremmin nekin kohtaamiset sujuvat!

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Maaliskuun kuulumisia

Nyt on Egon 3 viikon käytöskoulutus takana. Jännä kuinka erilaisia kommentteja aiheesta irtosi...
"Ai te meinaatte pitää jääkauden, mekin ollaan ajateltu mutta ei olla saatu aikaan"... "..Kai te tiedätte että on muitakin keinoja".. "... aika raju menetelmä..." "...kertokaa sitten miten kävi.."
No, ohjattuna tämä menetelmä tuntui meistä loogiselle ja selkeälle, uskottiin etukäteen kouluttajan kykyihin ja rajattu aika kuulosti helpolta. Tai no, varmasti tietyllä tasolla käytöskoulutus jatkuu aina, mutta "tehokoulutus" rajautui kolmeen viikkoon.

Tämä kulunut 3 viikkoa oli ollut vaikeaa, välillä rankkaa, mutta viikottaiset tapaamiset kouluttajan kanssa toivat valoa tunnelin päähän.

Jääkausi aloitettiin la 21.2. ja ensimmäiset päivät olivat todella vaikeita. Ego-reppana oli selvästi ihan eksyksissä, ihmetellen mikä lauman ihmisiä vaivaa. Aika nopeasti Ego kuitenkin tottui meitä väistelemään sisällä, eikä edes tehnyt yrityksiä tulla lähelle. Ensimmäisellä viikolla ulkoiltiin tavallisella hihnalla, ulkona sai (yrittää) kieltää. Minulla ainakin ensimmäinen viikko oli ihan super-ärsyttävä, Ego kiskoi tuplasti pahemmin kuin yleensä ja veti ihan hirveät kierrokset aina muiden koirien lähestyessä. Kimillä ei tilanne ollut noin paha. Ilmeisesti minä olin se heikko nainen jota piti suojella... Välillä tuntui että epätoivo iski ulkolenkeillä... On todella ärsyttävää kun olet leveällä ulkoilupolulla, Ego ottaa kierroksia, haukkuu ja kiskoo kohti vastaantulevia koiria, täysin kuurona kielloilleni, ja mitä vastaantulevat tekevätkään? Tietty jähmettyvät paikalleen, mikä ei ihan hirveästi helpota tilannetta.. =( No, ulkolenkkien jälkeen oli vähän aikaa helpompi ärähdellä Egolle - jos nyt jotain positiivista koittaa hakea.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla kouluttajan kanssa pääsimme Kimin kanssa molemmat paikalle, ja harjoittelimme hihnan kanssa toimintaa kuristuspannalla. Tekniikkalaji ihan selvästi! Harjoittelimme ohituksia myös kouluttajan omien koirien kanssa, ja meni kyllä hienosti! Helpottavaa nähdä että homma oikeasti toimii!
Toisella viikolla jääkausi sisällä jatkui, mutta ulkona mentiin laidasta laitaan... Tuntuu että välillä oli tosi helppoja lenkkejä eikä tarvinnut nykiä ja kieltää juuri lainkaan, ja sitten taas jotain tosi kurjaa... Tuntuu että kuristuspanta jää jumiin kun koira kiskoo ja kiskoo nykäisyistä huolimatta, eikä mikään kielto mee jakeluun. =(
Toisen viikon keskiviikkona oli ensimmäinen agilityn jatkotunti yhdessä Essi- ja Sissi-siskojen kanssa. Ja se olikin toooosi vaikeaa. Onneksi Hannele ja Marita ärisivät Egoa kauemmas kun se välillä kesken harjoituksen karkasi siskojen luo.

Toiselle tapaamiskerralle ei Kimi päässyt, joten tutustuttiin purkkien käyttöön Egon kanssa kaksin. Tehtiin karkotus, joka onnistui hyvin. Luottamuksessa on vielä parantamista, Ego nimittäin pääsi karkaamaan kun tehtiin luoksetuloharjoitusta karkotuksen jälkeen, ja jouduin käyttämään purkkia. Vähän masentavaa huomata että koiran mielestä en olekaan turvallinen laumanjohtaja. =( Kolmannella viikolla jääkausi sisällä jatkui, poikkeuksena että kumpikin sai kerran päivässä kutsua Egon luokseen ja helliä ja halia. Ihanaa! Ulkona käytettiin edelleen kuristuspantaa, ja purkki oli mukana. Samat säännöt kuin toisella viikolla, eli ei tuijotusta, ei haukkumista, ei kiskomista... Kielto "ei" mutta ilman nykäisyä. Jos ei tehoa, piti ravistella purkkia, ja jos ei vieläkään tehoa niin heittää purkki. Vapaana sai myös pitää ja silloin harjoitella luoksetuloa. Aina "tule"- käskyn kuulleessaan Ego kääntyi heti juoksemaan kohti häntä iloisesti heiluen, ja jäi paijauksen jälkeen jalkoihin odottamaan lisää ohjeita. Myös hihnassa liikkuminen tuntui mukavalle ja helpolle, jos hihna kiristyi, pelkkä terävä "ei" riitti.
Agility-tunti kolmannen viikon keskellä sujui selvästi paremmin kuin edellinen, vaikka vaikeaa on vastustaa ihania siskoja.
Kolmannelle tapaamiselle myös Kimi pääsi mukaan ja testailtiin vielä ohitustilannetta vapaana ollessa ja sekin sujui hyvin.

Kuluneet kolme viikkoa olivat kyllä rankkoja, mutta sen vaivan arvoisia. Egolla on nyt helpompi olla ja hihnalenkillä on kaikilla helpompaa. Nyt ollaan siirrytty osittain tavalliseen puolikuristavaan kaulapantaan, mutta purkki seuraa lenkeillä edelleen mukana. Minusta ainakin tuntuu että se on hyvä varmistus taskussa.

Maaliskuun tapahtumiin kuuluu myös Kimin vanhempien koiran, Zicon, poistuminen koirataivaaseen tiistaina 10.3.2009. Sydänlihaksen rappeuma oli edennyt jo pitkälle, eikä muuta ollut tehtävissä. Zico, sileäkarvainen noutaja, oli vasta 9-vuotias iloinen hännänheiluttaja.

Heti kolmen käytöskoulutusviikon jälkeen oli Egolle varattu eläinlääkäri eilen ma 16.3. rokotuksia varten. Piikitys sujui helposti ja nopeasti ja parin viikon päästä laitetaan vielä rabies. Sitten on piikitykset hoidettu tältä vuodelta kuntoon, ei tarvitse näyttelyidenkään kanssa pohtia asiaa. Rabieksen vasta-ainetesti varmaan otetaan vaikka se ei enää täksi kesäksi ehdikään, mutta onpahan sitten hoidettu kuntoon.

Agility jatkuu ainakin huhtikuun lopulle ja tällä viikolla mennään tutustumaan Hyvinkään koirakylpylään siskojen kanssa. Sitten pitäisi aloittaa myös pikkuhiljaa näyttelytreeni, lähinnä siis meikäläisen... =)

tiistai 17. helmikuuta 2009

Helmikuun kuulumisia

No jopas on taas aika rientänyt!

Keskiviikkoisin ollaan Egon kanssa käyty Klaukkalassa Agility-treeneissä ja kivaa on ollut. Ego ei tunnu niinkään esteitä pelkäävän, enemmän jännittää satunnaiset katselijat ja vähän myöhemmin porukkaan liittynyt uroskoira. Vähän Ego välillä hötkyilee/hätäilee, mutta hienosti on kyllä sitten lopulta harjoitukset sujuneet! Tuttavuutta ollaan tehty putken, puomin, esteiden, muurin, keinun, pituuden, keppien ja renkaan kanssa. Eli melkein kaikki paitsi A ja pöytä taitavat olla testattu...
Muutama kerta agilityä on vielä jäljellä, sitten olisi intoa vielä jatkokurssille!

Agilityn perään tulee kuun vaihteessa vielä 3 viikon käytöskoulutus, tosin tuntuu että viime aikoina Ego on vaistonnut jotain kun viimeisimmät hihnalenkit ovat sujuneet omituisen hyvin... =)
Vähän jännittää tuo käytöskoulutuksen jääkausi, tulee olemaan VAIKEAA äristä ja olla huomioimatta... =(

Vähän massaa on herralle kertynyt tässä 2009 vuoden puolella, tosin ei mitenkään pulleroksi voi sanoa. Kyllä se ruoka kuluu metsälenkeillä kirmatessa ja lisäksi metsästä löytyy aina enemmän tai vähemmän isoja keppejä kannettavaksi....

La 14.2.2009 oli Egon synttäripäivä, jonka kunniaksi herkuteltiin hirvenluulla ja jättimäisellä puruluulla minkä Kimi oli eläinkaupasta löytänyt...

Sunnuntaina 15.2. käytiin moikkaamassa Maritan laumaa, Essi ja Dai pitivät Egon matalana alusta alkaen, mutta kaksin Essi-siskon kanssa alkoi Egokin rentoutumaan ja vähän antamaan takaisin. Hormonit herralla selkeästi alkaa heräilemään, mutta onneksi sisko osasi pitää puolensa, heh! Kuvissa siis Essi vasemmalla ja Ego oikealla. 1v-sisarukset tönimässä toisiaan. =)