sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Ensimmäinen uimareissu+kuvia

Perjantaina 20.3. oltiin Essi-ja Sissi-siskojen sekä Indy-isosiskon kanssa tutustumassa Hyvinkään Koirakylpylään. Oli kyllä kivaa!
Ego kokeneimpana uimarina aloitti ensin, pelastusliivit päällä oli ohjaajan helpompi opastaa koiria rampin käyttöön. Eli uima-altaaseen oli rampit kummassakin päässä. Mukana olleet uudet vesilelut helpottivat hommaa myös, ja muutaman altaanmitan jälkeen otettiinkin Egolta pelastusliivit pois niin oli vähän vapautuneempi olo, alussa kun liivit puettiin ne oli herran mielestä ihan nolo kapistus ja muutaman hypyn arvoinen... =)
Indy tuli altaaseen seuraavana ja kun Sissi ja Essi oli saatu altaaseen myös, oli Egolla kova paimentaminen päällä. =) Puoli tuntia kului nopeasti mutta oli ihan riittävä aika, lopussa Ego alkoi jo vähän piippaamaan väsymystään. Ei vain se uiminen, mutta uusi jännä paikka ja siskot ja kierroksia päällä lelujen ja riehumisen takia. Uima-ajan päätyttyä oli vuorossa kuivausta ja paikan kuivauslaite osoittautuikin todella tehokkaaksi ja koirat saatiin melkein kuiviksi ennen kotiinlähtöä. Varattiin uusi aika pääsiäiseksi ja mukaan tarttui Egolle vielä luu, jota nautittiin rankan päivän iltana suurella hartaudella.

Sunnuntaina 22.3. oli taas ihanan aurinkoinen kevätpäivä ja Kimin ollessa pelireissulla Ilmajoella, lähdettiin Egon kanssa kaksin metsään ja muistin kerrankin ottaa kameran mukaan. Oli kiva reissu ja on kyllä nykyään niin mukavaa pitää Egoa hihnassakin kun homma sujuu nätisti ja ilman kiskomista. Välillä vastaantulevat koirat vähän jännittävät mutta pikuhiljaa paremmin nekin kohtaamiset sujuvat!

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Maaliskuun kuulumisia

Nyt on Egon 3 viikon käytöskoulutus takana. Jännä kuinka erilaisia kommentteja aiheesta irtosi...
"Ai te meinaatte pitää jääkauden, mekin ollaan ajateltu mutta ei olla saatu aikaan"... "..Kai te tiedätte että on muitakin keinoja".. "... aika raju menetelmä..." "...kertokaa sitten miten kävi.."
No, ohjattuna tämä menetelmä tuntui meistä loogiselle ja selkeälle, uskottiin etukäteen kouluttajan kykyihin ja rajattu aika kuulosti helpolta. Tai no, varmasti tietyllä tasolla käytöskoulutus jatkuu aina, mutta "tehokoulutus" rajautui kolmeen viikkoon.

Tämä kulunut 3 viikkoa oli ollut vaikeaa, välillä rankkaa, mutta viikottaiset tapaamiset kouluttajan kanssa toivat valoa tunnelin päähän.

Jääkausi aloitettiin la 21.2. ja ensimmäiset päivät olivat todella vaikeita. Ego-reppana oli selvästi ihan eksyksissä, ihmetellen mikä lauman ihmisiä vaivaa. Aika nopeasti Ego kuitenkin tottui meitä väistelemään sisällä, eikä edes tehnyt yrityksiä tulla lähelle. Ensimmäisellä viikolla ulkoiltiin tavallisella hihnalla, ulkona sai (yrittää) kieltää. Minulla ainakin ensimmäinen viikko oli ihan super-ärsyttävä, Ego kiskoi tuplasti pahemmin kuin yleensä ja veti ihan hirveät kierrokset aina muiden koirien lähestyessä. Kimillä ei tilanne ollut noin paha. Ilmeisesti minä olin se heikko nainen jota piti suojella... Välillä tuntui että epätoivo iski ulkolenkeillä... On todella ärsyttävää kun olet leveällä ulkoilupolulla, Ego ottaa kierroksia, haukkuu ja kiskoo kohti vastaantulevia koiria, täysin kuurona kielloilleni, ja mitä vastaantulevat tekevätkään? Tietty jähmettyvät paikalleen, mikä ei ihan hirveästi helpota tilannetta.. =( No, ulkolenkkien jälkeen oli vähän aikaa helpompi ärähdellä Egolle - jos nyt jotain positiivista koittaa hakea.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla kouluttajan kanssa pääsimme Kimin kanssa molemmat paikalle, ja harjoittelimme hihnan kanssa toimintaa kuristuspannalla. Tekniikkalaji ihan selvästi! Harjoittelimme ohituksia myös kouluttajan omien koirien kanssa, ja meni kyllä hienosti! Helpottavaa nähdä että homma oikeasti toimii!
Toisella viikolla jääkausi sisällä jatkui, mutta ulkona mentiin laidasta laitaan... Tuntuu että välillä oli tosi helppoja lenkkejä eikä tarvinnut nykiä ja kieltää juuri lainkaan, ja sitten taas jotain tosi kurjaa... Tuntuu että kuristuspanta jää jumiin kun koira kiskoo ja kiskoo nykäisyistä huolimatta, eikä mikään kielto mee jakeluun. =(
Toisen viikon keskiviikkona oli ensimmäinen agilityn jatkotunti yhdessä Essi- ja Sissi-siskojen kanssa. Ja se olikin toooosi vaikeaa. Onneksi Hannele ja Marita ärisivät Egoa kauemmas kun se välillä kesken harjoituksen karkasi siskojen luo.

Toiselle tapaamiskerralle ei Kimi päässyt, joten tutustuttiin purkkien käyttöön Egon kanssa kaksin. Tehtiin karkotus, joka onnistui hyvin. Luottamuksessa on vielä parantamista, Ego nimittäin pääsi karkaamaan kun tehtiin luoksetuloharjoitusta karkotuksen jälkeen, ja jouduin käyttämään purkkia. Vähän masentavaa huomata että koiran mielestä en olekaan turvallinen laumanjohtaja. =( Kolmannella viikolla jääkausi sisällä jatkui, poikkeuksena että kumpikin sai kerran päivässä kutsua Egon luokseen ja helliä ja halia. Ihanaa! Ulkona käytettiin edelleen kuristuspantaa, ja purkki oli mukana. Samat säännöt kuin toisella viikolla, eli ei tuijotusta, ei haukkumista, ei kiskomista... Kielto "ei" mutta ilman nykäisyä. Jos ei tehoa, piti ravistella purkkia, ja jos ei vieläkään tehoa niin heittää purkki. Vapaana sai myös pitää ja silloin harjoitella luoksetuloa. Aina "tule"- käskyn kuulleessaan Ego kääntyi heti juoksemaan kohti häntä iloisesti heiluen, ja jäi paijauksen jälkeen jalkoihin odottamaan lisää ohjeita. Myös hihnassa liikkuminen tuntui mukavalle ja helpolle, jos hihna kiristyi, pelkkä terävä "ei" riitti.
Agility-tunti kolmannen viikon keskellä sujui selvästi paremmin kuin edellinen, vaikka vaikeaa on vastustaa ihania siskoja.
Kolmannelle tapaamiselle myös Kimi pääsi mukaan ja testailtiin vielä ohitustilannetta vapaana ollessa ja sekin sujui hyvin.

Kuluneet kolme viikkoa olivat kyllä rankkoja, mutta sen vaivan arvoisia. Egolla on nyt helpompi olla ja hihnalenkillä on kaikilla helpompaa. Nyt ollaan siirrytty osittain tavalliseen puolikuristavaan kaulapantaan, mutta purkki seuraa lenkeillä edelleen mukana. Minusta ainakin tuntuu että se on hyvä varmistus taskussa.

Maaliskuun tapahtumiin kuuluu myös Kimin vanhempien koiran, Zicon, poistuminen koirataivaaseen tiistaina 10.3.2009. Sydänlihaksen rappeuma oli edennyt jo pitkälle, eikä muuta ollut tehtävissä. Zico, sileäkarvainen noutaja, oli vasta 9-vuotias iloinen hännänheiluttaja.

Heti kolmen käytöskoulutusviikon jälkeen oli Egolle varattu eläinlääkäri eilen ma 16.3. rokotuksia varten. Piikitys sujui helposti ja nopeasti ja parin viikon päästä laitetaan vielä rabies. Sitten on piikitykset hoidettu tältä vuodelta kuntoon, ei tarvitse näyttelyidenkään kanssa pohtia asiaa. Rabieksen vasta-ainetesti varmaan otetaan vaikka se ei enää täksi kesäksi ehdikään, mutta onpahan sitten hoidettu kuntoon.

Agility jatkuu ainakin huhtikuun lopulle ja tällä viikolla mennään tutustumaan Hyvinkään koirakylpylään siskojen kanssa. Sitten pitäisi aloittaa myös pikkuhiljaa näyttelytreeni, lähinnä siis meikäläisen... =)

tiistai 17. helmikuuta 2009

Helmikuun kuulumisia

No jopas on taas aika rientänyt!

Keskiviikkoisin ollaan Egon kanssa käyty Klaukkalassa Agility-treeneissä ja kivaa on ollut. Ego ei tunnu niinkään esteitä pelkäävän, enemmän jännittää satunnaiset katselijat ja vähän myöhemmin porukkaan liittynyt uroskoira. Vähän Ego välillä hötkyilee/hätäilee, mutta hienosti on kyllä sitten lopulta harjoitukset sujuneet! Tuttavuutta ollaan tehty putken, puomin, esteiden, muurin, keinun, pituuden, keppien ja renkaan kanssa. Eli melkein kaikki paitsi A ja pöytä taitavat olla testattu...
Muutama kerta agilityä on vielä jäljellä, sitten olisi intoa vielä jatkokurssille!

Agilityn perään tulee kuun vaihteessa vielä 3 viikon käytöskoulutus, tosin tuntuu että viime aikoina Ego on vaistonnut jotain kun viimeisimmät hihnalenkit ovat sujuneet omituisen hyvin... =)
Vähän jännittää tuo käytöskoulutuksen jääkausi, tulee olemaan VAIKEAA äristä ja olla huomioimatta... =(

Vähän massaa on herralle kertynyt tässä 2009 vuoden puolella, tosin ei mitenkään pulleroksi voi sanoa. Kyllä se ruoka kuluu metsälenkeillä kirmatessa ja lisäksi metsästä löytyy aina enemmän tai vähemmän isoja keppejä kannettavaksi....

La 14.2.2009 oli Egon synttäripäivä, jonka kunniaksi herkuteltiin hirvenluulla ja jättimäisellä puruluulla minkä Kimi oli eläinkaupasta löytänyt...

Sunnuntaina 15.2. käytiin moikkaamassa Maritan laumaa, Essi ja Dai pitivät Egon matalana alusta alkaen, mutta kaksin Essi-siskon kanssa alkoi Egokin rentoutumaan ja vähän antamaan takaisin. Hormonit herralla selkeästi alkaa heräilemään, mutta onneksi sisko osasi pitää puolensa, heh! Kuvissa siis Essi vasemmalla ja Ego oikealla. 1v-sisarukset tönimässä toisiaan. =)

maanantai 19. tammikuuta 2009

Tammikuun aktiviteetteja

Keskiviikkona 14.1. aloitettiin Egon kanssa agilityn alkeiskurssi. Hyvin riitti Egolla virtaa vaikka oli päivällä ollut Johannan luona kyläilemässä, elikkäs riehumassa Flican ja Lulun kanssa. Kimin hakiessa koiraa kotiin, oli mukaan lähtenyt ennemminkin harmaapaimenkoira. =)

Kolmen tunnin levon jälkeen säntäsin kotiin ja heitin Egon autoon ja lähdettiin huristamaan kohti Klaukkalaa. Kehän ruuhkien takia myöhästyttiin vähän, pitää seuraavalla kerralla ehkä kokeilla toista reittiä. Paikalla oli jo kurssin 2 muuta osallistujaa, cavalier kingcharlesinspanieli ja jackrussellinterrieri. Heti alkuun päästiin Egon kanssa tutustumaan putkeen, Egoa tosin aluksi pelotti kun Ulla piteli hihnasta kiinni, Ulla on selkeästi vähän epäilyttävä Egon mielestä. Pienen alkujäykistelyn jälkeen putki meni kuitenkin hienosti läpi! Sitten treenailtiin hyppyjuttuja ja targetin käyttöä, ja lihapullat toi ihan oman säväyksensä Egon mielestä asiaan. Seuraavaksi tehtiin tuttavuutta puomin kanssa, ensin matalamman version ja sitten "normaalin" version. Lopuksi Ulla vielä kertoi naksuttimen käytöstä, sellaisen voisi hankkia kyllä kokeeksi meillekin! Kotiläksyiksi saatiin mm. istumista ja targetin käytön harjoitusta.
Kivaa oli, pari tuntia meni ihan hirmuista vauhtia!!!

Agitreenin jälkeen jatkettiin vielä matkaa kampaajalle Rajamäkeen, siellä nähtiin Minnakin, iiiiihanaaa! =) Ja ennenkaikkea Ego sai ruokaa ja juomaa. Väsy alkoi jo olemaan ja kotimatka Egolla meni unten mailla.

Sunnuntaina 18.1. herättiin aamulla aikaisin, ajettiin ensin Johannan luo ja siellä pakattiin Ego Flican kanssa autoon ja nokka kohti Lahtea. Hieman kiire tuli, mutta ehdittiin kuitenkin ennen kehän alkua. =)
Flicca pärjäsi hienosti saaden VSP-pennun tittelin ja KP:n, onnea Flicalle!
Ego sai H:n, mikä on ihan hyvä avaus "oikeissa sarjoissa". Nyt pitäisi saada lisää massaa ja harjoitella juoksemista ennen kevään ja kesän näyttelyitä.
Arvostelu oli:
" 11kk, vielä varsin kehittymätön, kauttaaltaan kapea, hyvä pään pituus, puutteellinen alaleuka. Niukka eturaajojen kulmaus. Hyvä raajaluusto. Litteät etukäpälät. Kehittymätön eturinta ja litteä runko. Epätahtinen, edestä sisäkierteinen ravi. Hyvä karvapeite. Avoin ja iloinen."
Essi-sisko sai EH:n ollen juniori-narttujen ykkönen ja DaiDai keräsi hienon potin ollen VSP ja mukaan tarttui myös serti! Weissen Lindenhofista mukana oli myös Desiree ja Cosmo EH-tuloksilla.
Kotimatkalla Ego ei malttanut nukkua, joten kotiin päästyä reppana oli ihan raato. Ruokaa annoin ison kulhon (nyt alkoi massakausi, heh!) mutta yhtään ei missään vaiheessa edes leikityttänyt rankan viikonlopun jäljiltä. Ego vain etsi rauhallisia paikkoja nukkua ja näki myös kovasti unia kun välillä tassut väpättivät ja kuului pientä vikinää.
Seuraava näyttely on suunnitteilla vasta huhtikuussa, sitä ennen kerätään massaa ja harjoitellaan juoksua. Ennen näyttelykauden alkua ehditään myös treenailla hyvin agilityä ja käydä kolmen viikon käytöskoulutus läpi.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Hyvää alkanutta vuotta 2009!!!

Niin se joulu tuli ja meni ja samoin vuodenvaihde. Hirveällä vauhdilla! Luulisi että vapaapäivinä olisi ollut aikaa naputella blogia, mutta tuli sitten enemmän nautittua vapaa-ajasta muutoin kuin koneen ääressä. Joulupyhien jälkeen oli upeita päiviä, pikku pakkasta ja tosi kivaa olla Egon kanssa ulkona. Kimillä ei ollut vapaata kuin 3 joulun pyhäpäivää, joten ne tosiaan meni nopeasti. Aattona oltiin Kimin vanhemmilla ja todettiin että Egolle kelpaa luu vaikka papereineen - sillä ei ole paperin repimisen taitoa. =) Joulupäivänä oltiin minun vanhemmillani missä myös siskon koira Nasu, ja kahden koiran kanssa meno on välillä vauhdikkaampaa!

Uudenvuodenaattona meillä oli vieraita ja tosiaan Egon ensimmäinen uusivuosi kyseessä. Olin pienellä lenkillä puoli kuuden aikaan, jolloin lasten paukuttelu oli jo hyvässä vauhdissa. Ego katseli tarkkaan minun reaktioitani paukkeeseen, mutta kävelin vain eteenpäin kuin paukkeessa ei olisi ollut mitään outoa. Vuoden vaihtuessa koko porukka puimme vaatteet päälle ja kävimme ampumassa muutaman oman ilotulitteen. Ego katseli raketteja vähän uteliaana, mutta ei tosiaan pelännyt pauketta, ihmislauman vahtimisessakin oli oma työnsä. =) Eli tosi hienosti meni Egon uusivuosi, mukana menossa kuten aina!

Uudenvuoden jälkeen käytiin Egon kanssa vähän testailemassa Ullan luona, Ulla kouluttaa koiria Vilanderin ohjeiden mukaan. Sovittiin että lähdetään kolmen viikon ohjelmaan mukaan Egon kanssa, nyt vaan koitetaan löytää sopivia päiviä kalenterista. Nyt jo Kimin kanssa kauhistellaan että miten selvitään jääkaudesta, taitaa olla meille vaikeampi juttu kuin Egolle!
Ullan agilityn alkeiskurssille ollaan myös ilmoittauduttu, tunnit alkavat tammikuun puolessa välissä. Kivaa! Egon siskot Essi ja Sissi on alkeet jo käyneet, ja taitavat mennä seuraavaksi jo jatkokurssille. Eli ohjelmaa on Egon pään menoksi luvassa!

Torstaina, 8.1. kävimme jälleen eläinlääkärillä näyttämässä sikaripunkkitilannetta. Samalla päästiin näyttämään toisen takatassun haavaa joka oli jossain metsälenkillä päässyt syntymään. Lääkäri totesi että paraneminen on hyvällä mallilla, nyt vaan otetaan vielä viikon verran tehorasvausta ennen Lahden näyttelyä! Myös jalan haavaan saatiin rasvaa. Egon mielestä lääkärissä on kivaa, etenkin kun tällä kertaa lääkärillä oli "hypnoosinameja" joita sai kopittaa ilmasta... =) Ai niin ja samalla punnittiin Ego - 32,9 kiloa näytti vaaka, hoikassa kunnossahan herra onkin!

Äskeisellä lenkillä tuli taas pohdittua onko meillä kissa vai koira... Välillä kun Ego köyristää rapsutettaessa selkää kuin kissat tai venyttelee kissan lailla... Äsken ulkona pyysin vapaana juosseen Egon luokse ja ilmoitin että "hihna". Ego tällöin nätisti tulee lähelle ja antaa laittaa hihnan kiinni. Nyt tuli yhtäkkiä äkillinen nykäisy ja en ensin tajunnut että mitä siellä suuhun napsitaan. Hiirihän se siellä! Suuri herra saalistaja oli bongannut ruohikosta hiiren ja napsi sitä suuhunsa kunnes ehdin sanoa "ei" ja napata kaulapannasta kiinni jolloin hiiri-raasu pääsi karkuun. Ego vinkui perään mutta tiukasti pidin kiinni, laitoin hihnan kiinni ja ilmoitin että mennään kotiin. Pari kertaa piti vielä vilkuilla taakse josko heltyisin ja päästäisin hiiri-jahtiin... =)

maanantai 15. joulukuuta 2008

Lunta odotellessa...

Voittaja-näyttely on takana, ehkä ensi vuonna mennään Egonkin kanssa kehään... Tänä vuonna käytiin vain Kimin kanssa shoppaamassa kaikkea tarpeellista (ja ehkä vähän tarpeetontakin?) Egolle. Mukaan tarttui mm. kevythäkki, kunnon jatkettava nahkahihna, patukka, herkkuja ja leluja.

Flicca pääsi näyttelyyn meidän kyydillä, Johannan lomaillessa perheineen etelän lämmössä. Hannele oli esittänyt Fliccan kehässä - sijoitus oli 4/6... Eli kaikkiaan 6 pentua, kaikki narttuja ja Flicca sijalla 4.
Missattiin koko pentukehä kun piti käydä tekemässä ostoksia ennekuin Kimi-kuski/kantaja häipyi töihin. =) Kimin lähdettyä kävin vielä seuraamassa valkkarikehän tapahtumia ja pitelin DaiDaita kun Marita oli Essin kanssa kehässä. DaiDai sai nuortenluokassa EH:n ja Essi-sisko sai junioreissa H:n.
Sunnuntaina oltiin pitkällä lenkillä ja leikittiin uudella patukalla. Ihan ärhäkkäästi Ego siitä taistelee ja kantaa patukkaa ylpeänä eestaas.

Muuta Egon elämässä... Viime viikon tiistaina 9.12. Kimi kävi Egon kanssa lääkärissä näyttämässä kuonossa pitkään ollutta punaista länttiä. Oletettiin että se on vaan tulehtumaan päässyt haava, mutta lääkärin ottama raave-näyte osoitti aivan selvästi kyseessä olevan sikaripunkin. Kimi oli päässyt kauhistelemaan otusta mikroskoopissakin. Sikaripunkkia esiintyy alle vuoden ikäisillä koirilla ja se ei välttämättä vaadi hoitoa. Meidän lääkäri katsoi kuitenkin aiheelliseksi hoitaa Egoa - niskaan laitettiin Stronghold-liuos ja sunnuntaista lähtien Egon ruokaan laitetaan millin verran lääkettä joka toinen päivä. Ennen joulua käydään vielä jälkitarkastuksessa ja kuun lopussa annetaan vielä toinenkin Stronghold-liuos. En tiedä kuvittelenko vaan vai onko läntti alkanut jo vähän haalistumaan... Toivottavasti! Jälkitarkastuksessa selviää vielä miten käy Lahden näyttelyn kanssa 18.1.2009 - en tiedä mikä on Egon lääkkeiden varoaika, onhan nääs koirillakin doping-määräykset! Pääasia kuitenkin että saadaan Ego kuntoon, vaikka ihan pirteä oma itsensä se on ollut koko ajan.

maanantai 8. joulukuuta 2008

Joulukuu jo!

Joulukuuta mennään jo ja marraskuun lumet ovat Espoossa muisto vain. =( Sitkeästi Ego loikki viimeisissä lumikasoissa loppuun asti. Nyt vaan odotellaan josko saataisiin lisää lunta. Edes jouluksi.
Ego kasvaa ja komistuu edelleen, ja taannoisen "dieetin" jälkeen ruoka on maistunut taas entiseen malliin.

Viime keskiviikkona, 3.12., Ego sai vieraakseen Rokin (ja Demin joka ei tällä kertaa pääsyt mukaan leikkeihin) ja käytiin kävelemässä koirapuistossa, missä saatiin oma aitaus. On vaan niin pimeää ettei kuvista oikein tule kummoisia. =(

Eilen sunnuntaina, 7.12., käytiin moikkaamassa Maritan "johtamaa" Weissen Lindenhofin laumaa ja etenkin Essi-siskoa. Piha oli Tuusulassa edes vähän valkoisempi kuin kotona Espoossa. =)
Alku meni tutulla kaavalla - Essi ja DaiDai näyttivät Egolle kaapin paikkaa, kunnes sitten DaiDai joutui sisälle ja Ego ja Essi

pääsivät rauhassa leikkimään kaksin. Äiti-Ophellia kävi välillä haukahtamassa lapsilleen ja Ego meni aina samantien korvat luimussa maahan. Äiskä oli Egon mielestä ehkä vähän pelottava? =) Vierailun jälkeen oli väsynyt hauva takakontissa kaula kuolassa, mutta oli Essi-siskon korvat ja kaula myös hieman kostean näköiset, heh. Kivaa oli ja oli myös kivaa

katsella
koirien touhuja yhdessä. Lopussa koko lauma oli pihalla samaan aikaan ja Ego pääsi moikkaamaan myös iskä-Gregoria, kivaa!

Huomenna tiistaina käydään (tai siis Kimi käy) näyttämässä Egon kuonoa eläinlääkärille - siinä on jo pidempään ollu punainen läntti, liekö jonkun kaverin hampaasta tullut reikä päässyt tulehtumaan... Samalla pitää muistaa kysyä Egon painoa, sen verran iso poitsu jo että ei niitä kiloja varmaan enää ihan kauheasti tule. Säkä mitattiin marraskuun alussa Myyrmäessä - oli muistaakseni 62cm.
Niin ja toivotaan nyt ettei mitään supervahvoja lääkkeitä tule Egolle - postitin nimittäin viime viikolla ilmoittautumisen Lahden näyttelyyn 18.1.2009! =)